Sivut

tiistai 4. tammikuuta 2011

Tammikuu

Siinä se Yule sitten meni ja Uutta Wuottakin jo juhlittiin. Tänään esikoisella alkoi koulu ja arki on palannut.

Vielä muutama kuvahirvitys lahjuksista:


 Mummile tossut Dropsin eskimosta, pojalle raidalliset perussukat, pappalle vihreät sukat ja keskimmäiselle tyttärelle punaiset sukat (sukat valmistuivat 7veikasta), jotka sitten päätyivätkin jalkaan ennen paketointia. Niinpä tein sitten vielä toiset sukat prinsessalle. Alimmat sukat siis neulottu Riihivillan kasvivärjätyillä villalangoilla, muistaakseni molempien lankojen värjäykseen oli käytetty krappia.

Miehelle tein vielä lovikkaat ruskeasta suomenlampaan villasta ja nuorimalle tyttärelle valmistin Dropsin Eskimosta huovuteut punaisettossut, mutta näistä ei nyt ole kuvaa.



 Kun kaikki lahjukset oli tehtynä inspiroiduin ompelemaan huovutetusta villakankaasta lapasia. Pitsireunaiset lapaset ovat isomman tyttösen ja helmiäisnapeilla koristellut nuorimman. Tein myös nuorimmalle myssyn samasta kankaasta. Lapasten vuorina on merinovillaneulos, hatussa puuvillavelour.
Kaavat lapasiin piirsin lasten käsiä apua käyttäen. Täällä yksi ihan hyvä ohje. Myssyyn sain kaavan vanhasta myssystä piirtämällä.




Joulun vapaina päivinä alkoi jämäkerät houkuttelemaan ja otin koukun käteen (joita muuten sain myös lahjaksi) ja aloin väkertelemään. Aluksi en kyllä tiennyt että mikä siitä syntyy, mutta sitten jossakin vaiheessa siitä sitten päätti tulla pussukka. Ja koska jokaisessa kunnollisessa pussukassa on sisällä vuori taskulla ja vetoketju sulkiana, niin on myös tässä ;). Pussukan vuorikangas on vanhasta verhosta joka muutama vuosi sitten löytyi talomme käyttämättömältä ullakolta (sieltä purujen keskeltä).



Jämäkeriä oli syntynyt melkoinen määrä joten jatkoin niiden parissa. Ylinnä hame nuorimmalle ja alinna hame keskimmäiselle. Ylimmässä sekaisin virkkausta ja neulosta, alin kokonaan tuollaista aaltovirkkausta.




Sitten innostuin vielä virkkailemaan pienen pinon kukkaneliöitä jämälangoilla. Tästä tulee jossakin vaiheessa tyyny ;).


Tällaista täällä tällä kertaa :).

Ulkona on kaunista. Mutta siltikin odottelen kevään tuloa.
Unelmaista Uutta Vuotta!

8 kommenttia:

  1. Ihania neulomuksia! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniit värit tuossa kukkatilkkuvirkkaustyössä!

    VastaaPoista
  3. Voi hitsi kun on hienoja:) Minä täällä vähän mietiskelen jos usklataisin jotain käsitöitä kokeilla. Mistä olisi sinun mielestä helpoin aloittaa ja mitä tarvikkeita tarvis? En kyllä tiedä/muista hölkäsen pölläystä mistään:( Siitä on niin kauan kun olen jotain väkertänyt käsistä.

    Hyvää Uutta Vuotta sinullekin:)

    VastaaPoista
  4. Vauhtimamma, Pilvi ja Kaisu kiitos :).

    Kaisu: Tottahan toki uskallat :). Yksi hyvä sivusto on Käspaikka ; http://www.kaspaikka.fi/neulonta/tekniikka-ja-rakenne/index.html .

    Joku ihan perusneliö olisi varmaankin hyvä aloituskappale. Ensin vaikka puuvilla/bambulangalla ainaoikein tehty tiskirätti. Tai sama villalangalla niin saat patalapun.

    Seuraavaksi voit pidentää työtä ja saat kaulahuivin. Ja jos nurjat silmukat onnistuu saa huivista tehtyä vaikka ribbi-neuleisenkin :).

    Tässä ohje tuohon tiskirättiin/patalappuun:
    http://www.kaspaikka.fi/neulonta/sisustus/nelikulmainen_patalappu.html

    Langaksi kannattaa aluksi valita jokin hieman paksumpi lanka, sellainen mikä neulotaan vähintään 4mm puikoilla, niin työ sujuu joutuisammin eikä kyllästy heti alkutekiöihin. Ja langan lisäksi sitten tietenkin sopivat puikot :)

    Ja jos virkkaus kiinnostaa, niin tässä yksi ohjesivusto:
    http://www.kallamedia.com/virkkaus/

    Toivottavasti näistä on sulle jotain apua :). Ja hyviä väkerryshetkiä ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tanja paljon ohjeista! Kävin jo tutustumassa linkkeihin. Tänään käyn ostamassa puikot ja lankaa. Aloitanpas tuosta patalapusta:)

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa alkanutta vuotta :) Täällä on taas valmistunut vaikka jos mitä, kauniita käsitöitä :) Nuo hameet on aivan ihanat, tulee ihan oma lapsuus mieleen kun kummitäti ja mamma virkkasivat mulle vähän samantyyppisiä, oli kyllä mekkojakin :) Kiitos vielä aivan ihanasta syksystä...mulla taitaa kyllä olla tämän jälkeen rima niin korkealla, että uskallankohan enää osallistua SNY-kierroksille ;)

    VastaaPoista
  7. Hyvää Vuotta 2011! Olet näköjään ollut taas kovin ahkerana ja saanut paljon ihania käsitöitä valmiiksi. :)

    VastaaPoista
  8. Kaisu; kiva jos oli apua :). Neulonta intoa!

    Susi: Kiitos :). Nuo hamoset on kyllä kivat :). Pitäisi varmaan itselleenkin tehdä (kylläkin hieman hillitymmistä väreistä).

    Mari: Kiitos, kiitos ja samoin myös sinulle :D

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...