Sivut

tiistai 31. toukokuuta 2011

Juhlia

Viime viikonloppu meni juhlien. 
Esikoinen täytti huimat 8 vuotta ja niitähän juhlistettiin ensin kaverien seurassa autokakku syöden;



Suklaakakkupohja, välissä aprikoosimarmelaadia ja aprikoosikermaa. Päällä suklaakreemiä ja pinnalla vielä sinistä marsipaania.


 Seuraavana päivänä tulivat sukulaiset:


Merirosvokakku rakentui sokerikakkupohjalle. Sisällä itse tehtyä sitruunahilloa ja lakukermaa. Päällä lakritsikinuskia ja lakukermaa sekä koristuksena valkoista sokerimassaa. 


Juhlia varten oli pakko tehdä tyttösille kepeät mekkoset:


Pikkuisimman puuvillamekkonen syntyi keskimmäiselle aikoinaan tehdystä mekosta kopioiden (kun kaavoja en tähän hätään löytänyt). Kangas saatiin Mummin kaapista.



Isommalle tyttöselle syntyi tällainen mekotus :). Kuvasin iltasella, siksi siis vähäsen tumman näköinen.
Kaava tähän löytyi 3/2011 Ottobresta. Ruusukangas ostettu Iinulta ja pilkullinen Eurokankaasta. Olalla KAMin muovinepparit.

Pojalle pikatikkailin vielä pilvikuvioisen T-paidan, mutta siitä en näemmä ole onnistunut nappaisemaan kunnollista kuvaa... mutta se on sellainen ööö... T-paita ;).




Muuten käsityörintamalla on ollut pikkaisen hiljaista :/. Tehdä kyllä tahtoisin mutta sitä jotenkin ajatukset lainehtii joka suuntiin tässä muutto/myynti/osto/remontti hässäkässä. Tässä nyt kuitenkin jotain pikkaista;


Kainunharmaksen villasta kehräsin nämä.


Vihreästä Vyyhdistä taasen bongasin nämä namipalat.



Tämä pipotus/hatutus syntyi tuosta Be Sweetin Bambino Taffysta (väri Candy Sprinkles), ohjekkin oli vyötteessä. Lisäsin vain vähäsen silmukoita ja pikkaisen neulosin korkeammaksi niin tuli sopivaa koko :). 
Keskimmäiselle valmistunee lähipäivinä samanlainen hatutus "Peppermint Stick" värisestä langasta.



Uuteen kotiin pitäisi muuttaa kuukauden sisällä. Mutta vielä ainakin siellä näyttää tältä:

Melko tyhjentävää ;).


Huomenna alkaa Kesäkuu!!! Joten Ihania kesäpäiviä!

7 kommenttia:

  1. Paljon onnea komeat kahdeksan vuotta täyttäneelle miehenalulle! Mihin tää aika on mennyt, kun teilläkin jo noin iso lapsukainen. Vaikka aina ne lapset taitaa äidille pieniä olla. Ihania nuo mekot. Etenkin tuo sininen on aivan valtavan ihanan värinen. Ihania nuo värikkäät langat ja valtavan ihana pipo. Toivotan teille tsemppiä remppapuuhiin :) !

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä remppaan/muuttoon :) Toi pipotus on kyl aikas herkku!

    VastaaPoista
  3. minusta on hyvä kun saa seinät paljaaksi ja pääsee siitä tekemään uutta, ei jää mitään yllätyksiä piiloon. upeat kakut!

    VastaaPoista
  4. Vauhtimamma; Kiitos :D. Niinpä, mihin aika menee. En mää ite oo yhtään vanhentunut, lapset vaan ;). Mutta kyllä tää aika vaan tahtoo mennä varkain.

    Sari; Kiitos, kiitos. Tsemppausta tarvitaankin :).

    Ziina; Ihan totta. Tarkoitus olisi uusien pinkopahvien lisäki lisätä hieman eristystäkin ja kyllä se on ihan kiva että näkee että kaikki on rakenteissa kunnossa... tai jos sieltä jotain löytyykin voi sen heti korjata :).

    VastaaPoista
  5. Älä masennu, kyllä se uusi koti alkaa pian näyttää kodilta. Ihania lankoja ja mekkoja ja kakkuja ja ja ja... Meilläkin vietetään kesähelteitä remontin kynsissä. Eilen illalla vesieristin saunaa melkein puoleen yöhön ja aamulla taas "pirteänä" töihin, huh. Kai tämä joskus helpottaa...

    VastaaPoista
  6. Olen nyt hurjan tyytyväinen, kun selvisi, että Sinäkin kirjoitat blogia, kun miehesi blogissa mainitsin, että houkuttelisi Sinutkin kirjoittamaan, koska elätte varsin mielenkiintoista elämänvaihetta.
    Saan kivaa iltalukemista blogihistoriastasi.
    Oikein ihanaa ja mansikanmakuista kesän jatkoa teidän perheelle. Näyttää olevan kaikkea kivaa tekemistä ihan yllin kyllin teidän kesässä.

    VastaaPoista
  7. Susi: Kiitos. Meilläkin alkaa pian tuo vesieristely, ensin kun saisi vaan putkimiehen töihin :/. Kaipa se tästä joskus valmistunee. Onneksi talvi ei nyt ihan heti ole tulossa, että ehtinee tämän kaaoksen vielä taltuttamaan ;).

    Sirkku: Tervetuloa! :) Meillä kävi juurikin toisin päin, että minä houkuttelin miehen kirjoittelemaan blogia ;).
    Tekemistä kyllä löytyy, vaikka muille jakaa. Mutta eiköhän tässä jossakin vaiheessa pääse taas keskittymään arkiseen elämään, kun on ensin koti kunnossa :).
    Ihanaa kesää myös sinulle!

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...