Sivut

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Suklaassa


Olen aina ollut hulluna suklaaseen, ja olen aina tykännyt tehdä sitä itse sekä tuunailla kaupasta ostettuja. Raakaruokaan tutustuminen useampi vuosi sitten avasi myös aivan uusia uloottuvuuksia suklaamaailmaan. Ja tietenkin raakaruokabuumi on tuonut mukanaan kaakaopapujen helpottuneen saatavuuden, mikä on aivan mahtavaa! 

Lauantaipäivä kuluikin suklaan parissa :D



Ensin pavut saivat hivenen ruskistua (juu, ei tullut tällä kertaa raakasuklaata), jonka jälkeen kahden tunnin armoton kuorien poisto-operaatio. Peukku hellänä saatiin viimeisetkin pavut kuoristaan.
 
Kaakaopapujen kauniit luonnolliset värisävyt

Lopputuloksena kulhollinen ihanan tuoksuisia, kauniita kaakaopapuja. 
 
 Kuorinan jälkeen, pavut murskataan ja sitten alkaa lähes loputun vaivaus. Mukaan laitetaan vielä loput ainekset, kuten sokeri ja mausteet.


Suklaan teko ei ole kiireisten päivien, eikä kärsimättömien puuhaa. Tämän suklaamassan tekoon meni kymmenen tuntia ja olisi se saanut vähän kauemminkin vaivautua. Lisäksi se olisi pitänyt vielä temperoida, onneksi sen voi tehdä myöhemminkin. Itselläni yö tuli vastaan ja lykkäsin suklaamassan muotteihin suoraan.


Sunnuntai aamuna saikin sitten herkutella. Koivusokerilla makeutettua suklaata ja Nicaragualaista luomukahvia. Seuraavalla kerralla kokeilen kyllä muulla makeutuksella, tuo koivusokeri maistuu melko voimakkaasti vaikka ihan hyväähän tuokin oli, mutta ei täydelistä ;). Kauniimpia palasia olisi myös saanut temperoimalla suklaan.

****************************************************'

JyJu - 15 projektit ovat edistyneet lapasilla:

#9 Hahtuvalapaset ennen vanutusta

#9 Ja vanutuksen jälkeen


Hahtuvalapaset syntyivät lahjaksi saadusta Virolaisesta villasta ja ohje löytyy Ullasta, Huovutetut hahtuvalapaset. Hahtuvaa kului näihin 100g. Ovat malliltaan vähän leveähköt, koitan varmaan vielä tehdä toiset samanmoiset vähän kapeammiksi.

Tyttöselle on valmistumassa mohairneule, ihan yksinkertaisesti suorananeuleena, kääriytyvillä helmoilla :)

#8 mohairneuleen alku

*************************************************************
 
Pienessä metsätorpassamme elämän melske senkuin vain lisääntyy.



Tällaiset riiviöt meille ilmestyi marraskuun lopulla. Ei ne kyllä riiviöitä tullessaan olleet, mutta niinkuin emonkin ilmeestä voi päätellä, nykyään menoa riittää :D. Oikeasti hyvä vaan että leikkivät ja riehuvat, kyllä sitä ehtii "rauhallinen" kissa olla myöhemmin. 

Tässä koko kissaperhe :)


 Pehmeää mutta sopivan makoisaa viikonalkua!


2 kommenttia:

  1. En muista, olenko aikaisemmin kysynyt, mutta nyt ainakin tuli mieleen, onko teillä ollut suunnitelmissa suklaisen kahvin kehittely. Jotakin täysin poikkeavaa valtavirrasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, ihan hauska idea mutta emme ole ainakaan vielä ajatelleet maustaa kahveja :). Tykkäämme enemmänkin löytää mielenkiintoisia kahvilajikkeita joiden maut poikkeavat totutusta markettikahvista. Monesta alkuperäiskahvista löytyy suklaisia vivahteita myöskin... Kuten tuo meidän Peru Café Femenino ;).

      Jos keksimme jonkin luonnollisen maustamistavan, esanssit ja makuöljyt eivät ole meidän juttu ollenkaan, niin tokihan sen jälkeen suklaakahvia tulee löytymään valikoimastamme :).

      Katsotaan mitä aika tuo mukanaan ;).

      Poista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...