Sivut

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Herkku!

Elämä vie vähän joka suuntaan eikä sitä oikeen tiedä mihin suuntaan sitä itse lähtisi mutta hengissä täällä kuitenkin ollaan ;). Ja oikeen hyvissä voimissakin vielä :).
Isoja muutoksia on tapahtumassa mutta niistä kertoilen sitten kun on jotain kerrottavaakin, vielä ei ole kuin ajatus.




Nyt kuitenkin pikainen postaus aivan älyttömän hyvästä piirakasta/kakusta jota olen tehnyt nyt kahdesti (ja näitä tulee tehdyksi varmasti kesän aikana vielä useasti) :P. Normaalisti olen hyvin epäileväinen edes maistamaan mitään missä ei ole suklaata/kaakaota, tätä kokeilin ekan kerran kun halusin yllättää miehen jollain ei suklaisella. Ohje on Ani Phyon.

pohja:
1 kupillinen mantelivoita
1/4 tl merisuolaa
½ kupillista pehmeitä taateleita

Aineet sekoitetaan tasaiseksi mössöksi. Painellaan irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
1rkl sitruunan kuorta
½ kupillista sitruunan mehua
1½ kupillista liotettuja casheweja
1/3 kupillista vettä
1/4 kupillista kookosöljyä
vaniljaa

Aineet sekoitetaan tehosekoittimessa sileäksi mönjäksi. Levitetään pohjalle ja laitetaan koko kakku pariksi tunniksi pakkaseen.

Ennen tarjoilua kakku otetaan jääkaappiin ja juuri ennen tarjoilua päälle laitetaan mansikoita ja jos haluaa tehdä kuten Ani Phyo niin kakku tarjoillaan mansikkasörtselillä johon tulee 1½kupillista mansikkaa ja 1/3 kupillista agave negtariinia = sekoitetaan tehosekoittimella niin että mansikat jäävät osittain paloiksi. Itse koen että kesämansikat ovat niiiiiin makoisia itsessäänkin että eivät tarvitse agave negtariinia tai muutakaan maketusta kumppanikseen.
Nam!


Tuossa lautaselle esillepanossa voisin vähän kyllä petrata, mutta hyvääse ainakin on vaikka kuva ei annakkaan oikeutta herkulle :).




Tänään kävin myös hiukan napsimassa puutarhan vihreitä herkkuja. Päivälliseksi kun oli vihreää salaattia papujen kanssa :).


Siellä niitä on; pinaattia, lehtikaalia, rucolaa, lehtisalaatteja ja liperiä. Mukaan piti vielä kerätä villivihanneksia, mutta keräsin noita itse kasvatettuja ihanaisia jo niin paljon että villivihanneksia ei mukaan enää mahtunutkaan, hups :P.


Ihania kesäpäiviä kaikille!!!


1 kommentti:

  1. Kakkua tässä katson kieli pitkällä:) Varppina mies tykkäs!

    Itsekin haluaisin satsata vähän enemmän kuvien laatuun, mutta aina on kiire ja pikkumiehiä melskaamassa ympärillä..Ehkä joskus muutaman vuoden päästä:) Ei sillä, elän parhainta aikaa elämässäni!!

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...