Sivut

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ensi lumen tuoksua

Aamulla satoi ensilumi. Se kyllä suli myös heti pois, oli se silti kaunista hetken aikaa :).

Aamulla päätin myös vihdoin käydä kuvaamassa valmistuneet työt ja päivitellä samalla blogiakin :). Tässä siis jälleen valmistuneita;


Kerroinkin jo aijemmin että esikoinen onnistuu kadottamaan lapasensa... näin siis on tapahtunut jälleen kerran ja pakkohan sitä oli pikaisesti kyhätä uudet lapaset.


Pikalapaset syntyivät Villa Laurilan Kainunharmas sukkalangasta (140 tex x4) 4mm ebenkoukkulla virkaten ja resorit neuloin Novitan vaaleanharmaasta Luxus Stone langasta.


 Itselleni tein tarpeelliset polvisukat:


Lankana näissä sukissa SNYyni lähettämät metsäiset lankakerät :). Lanka on juuri sopivan paksuista niin että sukka mahtuu hyvin maiharien sisään mutta kuitenkin lämmittää. Ja oli miellyttävän tuntuista neuloessakin :).


Lanka: Hjerte Garnin Strompegarn Jacquard



Miehelle virkkasin myös lapaset:

Ne näyttää tuossa kuvassa ihan muotopuolilta mutta oikeasti ne istuvat kuin hanska ;).
Malli: oma pää
Lanka: Sandnes Alpakka



Myös sukat valmistin hänelle;


Malli: perussukka
Lanka: Novitan Tico Tico



Keijukaisen käsiinkin tarvittiin lämmikkeet, siispä kudoin sellaiset;

 Malli: varsi tehty junasukkia mukaillen muuten peruslapanen
Lanka: Viking Froya

 

Tilauksesta tein tällaisen setin:


Lanka: Schachenmayr Wash+Filz-it! fine
+ 2 isoa muovista koristenappia



Lanka: Schachenmayr Wash+Filz-it! fine
+ 10kpl muovisia koristenappeja

Koska lankaa jäi yli tein vielä rintakukkasen jonka voi sitten laittaa vaikka takin pielukseen:


Violetti kukkanen lähtee lahjukseksi eräälle :)
Molemmat kukkaset siis virkattu ja keskellä nappi.




Nämä sukka-tossut ovat myös menossa lahjaksi:


Lanka: Cascade 220 wool


Prinsessa pyysi niin kovin kauniisti itselleen esiliinaa, niin olihan sellainenkin pakko tehdä. Tällainen siitä tuli:

Esiliina on tehty ihan vaan isohkosta neliöstä (paksua pellavapuuvillaa) minkä olen huolitellut ja reunustanut pitsillä, vyön tein pinkista flanellista.
Tämä oli todella nopea surrautus mutta ilo oli kuitenkin suuri tytöllä :).



 Jokin aika sitten ystäväiseni Sinianna lahjoi minua näillä:



Ihana willainen hilkka, kerä pehmeää lankaa, kaunis kortti ja sininen akaatti luulisin?

Kiitos, kiitos Ihanaiseni <3



 Pienoinen ompelu kärpänen on päässyt jälleen puraisemaan mutta koska kaikki kaavalehteni ovat "säilössä" äidilläni päätin tilata ottobren kotiini. Tilauslahjaksi otin tuon aplikointipaketin.
Nyt vielä hienoista kangasvaraston täydennystä niin eiköhän jotain ala syntymään myös ompelukoneellakin :).



 Puikoilla on tällä hetkellä toiset sukat itselleni ja näissäkin lankana SNYyni lahjoittama sukkalanka.


Aijemmin mainitsemani prinsessan neulemekko meni purkuun kun tajusin että olinkin tehnyt kokoajan 130cm ohjeen mukaan... piti siis tehdä mekko 116cm mukaan. Kunhan kismitykseltäni kykenen aloitan mekon uudelleen...


Ja lopuksi vielä lupaamani kuva hirmuisesta kurpitsastamme. Tänä vuonna mies kaiversi sen;



Hurjan ihanaa marraskuuta kaikille!!!


5 kommenttia:

  1. Kiva uusi ilme blogillasi ja kovin on kauniita uusia neulomuksia. Vihreästä langasta tuli oikein mukavan näköiset polvisukat. :)

    t. SNY:si

    VastaaPoista
  2. Mjauh! :)

    Ole hyvä ihanuus! <3

    Hii, näyttää hilkka sopivan päähäsi oikein hyvin. ^^ Ja juu, sininen kivi onpi juurikin akaatti.

    Muutenkin olet saanut kovin ihastuttavia töitä valmiiksi. Haaveilen myös esiliinasta <3 Pitänee siis mennä katselemaan kangaskauppaan sopivaa palasta.. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ahkerana olet ollut. Todella kauniita neulomuksia. Ja ihan ihastuksen huokaus pääsi, kun katsoin tuota essua. Todella kaunis!

    VastaaPoista
  4. Ihania,ihania juttuja täällä taas :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista :).

    SNY: polvarit myös tuntuvat jalkaan mukavalta :)

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...