Sivut

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tunnustus



Olin saanut tässä päivänä eräänä tunnustuksen Kaisulta - Peikkojen Maailmasta blogista. Kiitos Kaisu tunnustuksesta ja kauniista sanoistasi <3.


Minun tulee:

1. Antaa tunnustus eteenpäin viidelle bloggaajalle, joista pitää, ja jotka inspiroivat.

2. Listata kolme itselle rakasta asiaa.

3. Laittaa esille kuva, jota rakastaa, ja kertoa, miksi.


Ensinnäkin antaisin tämän tunnustuksen Kaisulle, koska hänen bloginsa todellakin inspiroi raakaruokien tekoon. Blogissa on aina mitä herkullisempia kuvia hänen tekemistään raakaherkuista ja niitähän on aivan pakko kokeilla ;). Mutta koska sain tunnustuksen häneltä tätä ei varmaan lasketa mukaan.


Joten tässä tulisi 5 ihastuttavaa blogia:
1. Suonamaisuuksia. Rakkaan ystäväni blogi. Hän on niin monella tavalla samalla aaltopituudella kanssani ja ihailee samoja asioita kuin minä itsekkin. Suona inspiroi minua olemaan itseni <3.
 2. Haltiatuli. Täällä saa ihastella mitä ihanimpia savitöitä. Mystisiä, kauniita ja selkeästi käsinmuovattuja, siis juuri sellaisia mitkä saavat mielikuvituksen lentämään :).

3. Susien lampaat. Aitoa elämää ja aitoja käyttöön tarkoitettuja kädentöitä. Suden kirjoituksia lukiessa tulee lämmin, kotoinen olo :).
4. Chocolate circus. Lumoavia, hieman sadun hohtoisia kuvia joita rakastan katsella. Ne kertovat kauniisti ihan tavallisesta elämästä, mutta avaavat silmät näkemään omassakin arjessa hivenen taikaa <3.

5. Valorun Valakiat. Myös täällä kauniita kuvia, lisäksi pehmeitä tunnelmallisia runoja ja kirjoituksia. Täältä välittyy kotoinen tunnelma.


Ja sitten pitäisi kertoa kolme itselleni rakasta asiaa. Hmmm... vaikeaa...
* Perhe
* Luonto (varsinkin metsät ja meri)
*Aurinko ;)

Ja tämä viimeinen kohta on kyllä sitten mahdottoman vaikea, ellei jopa mahdoton, Kriiks!
Tämä seuraava kuva on siis yksi monista rakkaista kuvista:


Kuva on otettu Lokakuussa 2008 kun meidän nuorimmainen oli muutaman tunnin ikäinen ja juuri tuotu kotioon. Se on hämmästyttävää kuinka kauniisti isommat sisarukset ottivat pikkuisen tuhisian vastaan, kuinka ihmeellinen pieni vauva onkaan <3.


*************************
Käsitöitäkin on valmistunut sitten viime postauksen mutta kuvia en ole vielä saanut otettua. Ehkä vielä myöhemmin tällä viikolla sitten :).
Kauniita päiviä!


7 kommenttia:

  1. Ihana kuva:) On se niin kiva olla perheen kuopus, kun kaikki hoitaa. Meilläkin isommat pojat niin hellii ja lellii kuopuspeikkoa:)

    VastaaPoista
  2. Kaisu: Toisaalta kuopus on sitten isompana kaikkien silmän alla (mikä vanhemmista on ehkäpä helpottavaakin), mutta itse perheen kuopukseksi syntyneenä olen kokenut myös tämän puolen ;).
    Se on kyllä ihanaa kuinka isommat sisarukset pitävät pikuisimmasta huolta ja auttavat myös äitiä suunnattomasti ja ihan vapaaehtoisesti :)

    VastaaPoista
  3. Voi hyvä ihme! Kiitos kauniista ja mieltä lämmittävistä sanoistasi :D Aurinkoista kevään odotusta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :)

    Sä varmaan oot jo tuskastunut kun ne sukat ei valmistu koskaan ;) Siis kun lähetit mulle sitä ihanaa vaaleanpunaista ja ruskeaa lankaa. Haluaisin saada ne valmiiksi, mutta jatkuvasti joku tilaa jotain ;D No, kyllä ne vielä valmistuu tässä lähiviikkoina varmaankin...kerron sitten kun ovat valmiit :)

    VastaaPoista
  5. Susi: Ei, en ole :). Teet niitä ihan oman elämäsi tahtiin, nauttien <3.
    Mutta tulen kyllä varmasti niitä blogiisi ihastelemaan :).

    VastaaPoista
  6. Okei, kiva kun sain "synninpäästön" ;) Mä sitten ilmottelen kun ne joskus valmistuu, niin voit käydä kurkkimassa. Kohta alkaa taas lampaiden kerinnät ja mahdollisiin karitsoihin valmistautuminen, niin alkaa taas uudet kiireet...

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...