Sivut

torstai 18. elokuuta 2011

Kehräilyä


Meillä kehräilee nykyään myös tällainen pikkuinen suokissa, Xena.


Omatkin kehräilyt alkavat pikkuhiljaa näyttämään oikealta langalta :D. Valkoinen kerä kehräytyi suomenlampaan villasta ja violetti lanka muokkautui torilta ostetusta huovutusvillasta.



 Intouduin kokeilemaan Ashfordin happovärejä. Aika hauskaa touhua tämäkin ja melko yllättäviä loppuvärejä. Siniset osuudet yrittivät olla liiloja ja keltainen oranssia, vihreä oli keltaisempaa olevinaan. Lopputulos on  kuitenkin ihan ok, kyllä näistä jotain tehdä voi :). Lanka on Riihivillalta ostettua luonnonvalkoista villalankaa, vihreäksi muuttunut villatopsi oli valkoista suomenlammasta ja sininen kainuunharmasta.
Lisää harjoittelua on siis luvassa ;).


Jämäväriliemiä oli ihan mukavasti, joten yhdistin ne ja laitoin tuon ylempänä esittelemäni valkoisen kehräykseni sinne kylpemään. Lopputuloksena syntyi aika kivan väristä ruskeaa, kuva hieman vääristää kun on luonnossa vähän vielä lämpöisempi väritys :).


Syksy tulee, ilmat viilenee ja hiukan paksummille myssyköille on tarvetta. Tämä lippamyssä valmistautui turkoosista soijalangasta (jonka valmistajaa en enää muista) ja limen sävyisestä Novitan Tenneseestä (puuvillasta).


Puutarhan aarteita, nami papuja :P


Tännekkin kaaokseen toi yrttipuskat ihmeellisesti kodikkuutta. Tässä lehtipersiljoita.


Hih, pakko tähänkin postaukseen laittaa kuva pupusista. Turkit kasvavat kohisten, niinkuin kyllä puput itsekkin :O.


Lopuksi pieni tirkistys kuva melkein valmiiseen lastenhuoneeseen. Lattia on vielä hieman herkässä tilassa siksi pahvit kaappien jaloissa ja seinäkukkaset odottavat omaa väriään, muuten sisustusta vaille valmis :)... Ollappa näin muissakin huoneissa, toivottavasti edes ennen pakkasia.

Puolukkaisia päiviä!!!

26 kommenttia:

  1. Nuo langat on upeita.
    Minusta nuo pavut on sellaista puutarhan herkkua, että sitä ei koskaan olisi liikaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen lastenhuone:)Minun täytyy myöntää, että käsitöitä en ole vähään aikaan kerennyt tehdä. On ollut aika paljon muuta ja tykkään vaan vaapaa hetket mennä sohvalle, nostaa jalat sohvan nojalle ja lukea hyvää kirjaa.
    Toivottavasti paketti on tänään perillä:)

    VastaaPoista
  3. Sirkku: Kiitos :). Pavut kyllä ovat sellaisia aarteita, maistuvat hyville ja ovat täynnä ravinteita sekä todellakin täyttävät masun, lisäksi vielä ovat todella helppoja kasvattaa :).

    Kaisu: Kiitos :). Jokaisella taitaa olla oma tapa rentoutua. Itse olen sellainen hötkyiliä että joka hetki pitää tehdä jotain. Yleensä käsitöitä tehdessä teen monta muuta asiaa samaan aikaan ;) kuten luen, selailen nettiä, teen ruokaa, kävelen pihalla lasten perässä jne. Moni käsityö on helppo kantaa mukana onneksi :D.

    VastaaPoista
  4. Vielä noista pavuista pakko tulla höpöttämään. Katsoin äsken Ruoholahden Citymarketissa vihreiden tuoreiden papujen hintaa: 10,90 kilo. Kuka ostaa??

    VastaaPoista
  5. Sirkku: Kyl niit vaan taitaa siltikin ihmiset ostaa. Kaikki ei tiiä kuinka helppoa niitä ois kasvattaa vaikkapa parvekkeellakkin, kukkaruukussa. Ja pavut tuntuu tällä hetkellä olevan vähän sellaista luksusruokaa. Mutta juuh, on kyllä melkoinen hinta :O

    VastaaPoista
  6. Sari; Kiitos :) ja onnea Masuasukista :D

    VastaaPoista
  7. Kissaotus on maailman söpöin. Sitä paitsi langoissakin on hyvät värit. Noita värejä en ole kokeillutkaan...

    VastaaPoista
  8. IHANA KISU! Ja voi mitä kaikkea oot saanutkaan aikaan! Kehrännyt ja värjännyt, vau :) Mä oon kanssa miettinyt noita happovärejä, mutta en oikein oo löytänyt niitä mistään...

    VastaaPoista
  9. Ai niin, piti sanoa että tuo lastenhuone näyttää superihanalta!

    VastaaPoista
  10. Jokke: Kiitos :)

    Susi: Kiitos myös sinulle :). Itse olen noita värejä ostanut Lankakauppa Kujeesta ;)

    VastaaPoista
  11. Jahas, täytyykin sit kysellä sulta neuvoja kun tulee ajankohtaiseksi :)

    VastaaPoista
  12. Vau noita lankoja! Innostuin kesällä, kun hain yhteen työjuttuun kehrääjämummoja pitämään kehruunäytöstä. Äitin kotipaikalla olis vokkikin ja äiti osais vielä sillä kehrätäkin. Pitäis varmaan pyytää vokki lainaan ja äitiä opettamaan. (meilläpäin vanhat ei siis puhu rukista, vaan vokista)

    VastaaPoista
  13. Tuo vokki-sana tulee muistaakseni Virosta :) Ehkäpä Karjalassakin sitä on sanottu vokiksi...

    VastaaPoista
  14. Susi: Kysele vaan :).

    mammukka: Kehrääminen on kyllä melko addiktoivaa, mutta on se myös rentouttavaa :). Todella hienoa jos löytyy oikea ihminen jolta saisi opetusta kehruuseen, itse opettelin youtubessa ja kirjoista, niin ja heittelin Sutta vaikeilla kysymyksillä ;). Karjalassa ainakin ollaan puhuttu vokista, oma mammani on sieltä kotoisin :).

    VastaaPoista
  15. Vokki-sana on ollut käytössä myös täällä Etelä-Savossa. Tuli noista kaneista mieleen, että isän veljelle on pikkupoikana 50-luvulla ollut "villakaneja", joiden "villoista" mummo kehräsi lampaanvillan kanssa lapaslankoja. Varmaankin olleet tuollaisia kaneja. Pitäisiköhän hankkia itsellekin lemmikiksi :)

    VastaaPoista
  16. mammukka: Angorat on kyllä todella kesyjä ja helposti käsiteltäviä otuksia <3 , ainakin minun pienellä kokemuksellani :). Ehdottomasti kannattaa hankkia jos tilat löytyy ja innostutsta puppeille :).

    VastaaPoista
  17. Meillä on tällä hetkellä yksi ihan tavallinen pupu. Ja se on kyllä tosi kiva lemmikki. Ja minusta puput on aikalailla helppohoitoisia verrattuna moniin lemmikkeihin. Olin suuresti yllättynyt mm. siitä että pupu osaa tehdä tarpeensa laatikkoon ihan kuin kissa. Pupu kyllä kaipaisi kaveria.

    VastaaPoista
  18. Ai kehräys koukuttaa ;D No kohtahan sä olet sitten ihan koukussa, hihhih! On se kyllä rentouttavaa tosiaan, mä iltaisin kun kehrään, niin meinaan aina nukahtaa rukin ääreen. Tosin nyt en ole ehtinyt kehrustella moneen päivään :(
    Meidän äiti on myös Karjalasta kotoisin, Viipurin evakkoja, mutta on puhunut rukista, tiedä sit mitä nimitystä lapsena käytti, täytyypä kysellä :)

    VastaaPoista
  19. mammukka: Ihan samaa mieltä pupujen hoidon helppoudesta. Ovat vielä niiin mahdottoman kesyjäkin :).

    Susi: Jahas... mitäköhän tämä tietänee ;). Itse en ole ihan niin taitava (ainakaan vielä) että nukahtamaan pääsisin :D.

    VastaaPoista
  20. No eiköhän se kohta selvinne ;D Kyllä se taito kuule äkkiä karttuu, kohta huomaat jo torkkuvasi rukin ääressä ;)

    VastaaPoista
  21. Susi: No voihan :D. Tänään postiloorassa vaanis yks paketoinen. Mites täs ny pystyy mihinkää remontoimiseen ainaskaan keskittyy ;). KIITOS <3

    VastaaPoista
  22. No pitäähän sitä remontin lomassa vähän rentoutuakin ;) Ole hyvä vaan :)

    VastaaPoista
  23. Mitäs jos laittaisit kuvaa tänne millasta lankaa tuli kun kehräsit ne harmasvillat?

    VastaaPoista
  24. Susi: Kuvia on tulossa ;)... kunhan vaan saan aikaiseksi siirtää koneelle :)

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...