Sivut

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pikainen päivitys

Iiiik! Kuinka nopeaan aika on jälleen mennyt! Niin paljon on ollut mielessä mitä tänne blogiinkin olisin voinut kertoa, mutta tässä sitä nyt ollaan puolivuotta myöhemmin...

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia Hopeaseitin uskollisia asiakkaita! On ollut ilo ja kunnia tarjota jotain omin käsin väkrättyä teille :).

Hopeaseitin taival loppui lähes kolmevuotiaana, kesän lopulla. Hopeaseitti yrityksenä oli tarkoitus alkujaankin olla kotiäidin pieni lisäansio. Kaikki asiat vain eivät elämässä mene aina niinkuin ne haaveilee tai suunnittelee, ja näin minäkin siirryin kotiäitiydestä työelämään vuosi sitten. Tämän kuluneen vuoden aikana olemme mieheni kanssa pohtineet ja tuumailleet mitä voisimme tehdä. Siis jotain sellaista jossa voisimme olla yhdessä perheenä ja kuitenkin tienata oma leipämme. Jotain josta molemmat saisivat otteen ja innostuksen. Lopputuloksena kesän alussa alkoivat suunnitelmat pikkuhiljaa valjeta :).

Niin ja mikä se yhteinen tuuma sitten oli niin sitä voitte tulla lähemmin tutustumaan tänne: MOKKAPUU. ;)


Olemme siis perustaneet pienkahvipaahtimon tänne Kustaviin, MOKKAPUU:n. Tämä alku on ainakin ollut melkoisen jännää ja sisältänyt PALJON odottelua sekä papereiden kanssa sekoilemista :). Luomuvalvontaankin ollaan ilmoittauduttu (sillä suostumme ostamaan ainoastaan luomukahvipapuja... mielellään vielä reilujakin sellaisia) ja pian toivottavasti saamme rehellisesti luomumerkkiä käyttää :).




Tuotteita ollaan koko kesä maisteltu ja sekoiteltu ja testailtu, nämä viisi nyt aloittavat meidän taipaleemme kahvinpaahtajina ja olen niistä oikein ylpeä :P. Kannattaa kokeilla ;).



Koko syksy ollaan myös rempattu tuota meidän elintarvikehuoneistoa, patti on varmasti kasvanut. Ja viimeistään ensimmäisen kahvirahdin jälkeen tunsin itseni lähes tulkoon Xenaksi (se soturiprinsessa) vaikka taisi tuo mies silti tehdä suurimman työn :).

Että sellaisia pikaisia uutisia halusin teille kertoa. Elämä on hektistä mutta omalla tavallaan vallan kiehtovaakin ja mikä ihaninta, saan tehdä tätä lähellä rakkaimpiani :).



Haluan toivottaa kaikille ihanaa, lempeän aromaattista syksyn jatkoa! Seuraavaksi voisin oikeasti yrittää postata jotain käsitöihin liittyvää, vaikka käsityötä nuo meidän kahvitkin ovat... mutta ehkä jotain karvaisempaa kuitenkin seuraavaksi ;).

3 kommenttia:

  1. Kivoja uutisia! Jäämme kuulolle.

    VastaaPoista
  2. Voi että te ootte niin ihanan energisiä ja idearikkaita! Täytyy ajan kanssa tutustua näihin kahveihin :) Täytyy laittaa sulle meiliä...

    VastaaPoista
  3. Sirkku, kiitos kahvikehuista blogissasi :). Uusia makuja on myös kohta rantautumassa tänne Kustaviin ;).

    Susi; minun on pitänyt laittaa sinulle meiliä, mutta aika tuntuu valuvan läpi sormien. Pyrin elämään vanhan viisauden mukaan; "vierivä kivi ei sammaloidu", siis pakko pysyä liikkeessä koko ajan :). Tää kahvimaailma on kyllä mahdottoman kiehtova ja opettava ja ja ja...

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...