Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyju -15. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyju -15. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Suklaassa


Olen aina ollut hulluna suklaaseen, ja olen aina tykännyt tehdä sitä itse sekä tuunailla kaupasta ostettuja. Raakaruokaan tutustuminen useampi vuosi sitten avasi myös aivan uusia uloottuvuuksia suklaamaailmaan. Ja tietenkin raakaruokabuumi on tuonut mukanaan kaakaopapujen helpottuneen saatavuuden, mikä on aivan mahtavaa! 

Lauantaipäivä kuluikin suklaan parissa :D



Ensin pavut saivat hivenen ruskistua (juu, ei tullut tällä kertaa raakasuklaata), jonka jälkeen kahden tunnin armoton kuorien poisto-operaatio. Peukku hellänä saatiin viimeisetkin pavut kuoristaan.
 
Kaakaopapujen kauniit luonnolliset värisävyt

Lopputuloksena kulhollinen ihanan tuoksuisia, kauniita kaakaopapuja. 
 
 Kuorinan jälkeen, pavut murskataan ja sitten alkaa lähes loputun vaivaus. Mukaan laitetaan vielä loput ainekset, kuten sokeri ja mausteet.


Suklaan teko ei ole kiireisten päivien, eikä kärsimättömien puuhaa. Tämän suklaamassan tekoon meni kymmenen tuntia ja olisi se saanut vähän kauemminkin vaivautua. Lisäksi se olisi pitänyt vielä temperoida, onneksi sen voi tehdä myöhemminkin. Itselläni yö tuli vastaan ja lykkäsin suklaamassan muotteihin suoraan.


Sunnuntai aamuna saikin sitten herkutella. Koivusokerilla makeutettua suklaata ja Nicaragualaista luomukahvia. Seuraavalla kerralla kokeilen kyllä muulla makeutuksella, tuo koivusokeri maistuu melko voimakkaasti vaikka ihan hyväähän tuokin oli, mutta ei täydelistä ;). Kauniimpia palasia olisi myös saanut temperoimalla suklaan.

****************************************************'

JyJu - 15 projektit ovat edistyneet lapasilla:

#9 Hahtuvalapaset ennen vanutusta

#9 Ja vanutuksen jälkeen


Hahtuvalapaset syntyivät lahjaksi saadusta Virolaisesta villasta ja ohje löytyy Ullasta, Huovutetut hahtuvalapaset. Hahtuvaa kului näihin 100g. Ovat malliltaan vähän leveähköt, koitan varmaan vielä tehdä toiset samanmoiset vähän kapeammiksi.

Tyttöselle on valmistumassa mohairneule, ihan yksinkertaisesti suorananeuleena, kääriytyvillä helmoilla :)

#8 mohairneuleen alku

*************************************************************
 
Pienessä metsätorpassamme elämän melske senkuin vain lisääntyy.



Tällaiset riiviöt meille ilmestyi marraskuun lopulla. Ei ne kyllä riiviöitä tullessaan olleet, mutta niinkuin emonkin ilmeestä voi päätellä, nykyään menoa riittää :D. Oikeasti hyvä vaan että leikkivät ja riehuvat, kyllä sitä ehtii "rauhallinen" kissa olla myöhemmin. 

Tässä koko kissaperhe :)


 Pehmeää mutta sopivan makoisaa viikonalkua!


torstai 1. tammikuuta 2015

Näpertelyjä


Näin se uusi vuosikin on alkanut. Itse olen lupautunut mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen. Kasvissyöjä olen ollut nyt jo reilut kymmen vuotta, vegaaniuttakin siinä välissä on tultu kokeiltua joten sinällään tässä haasteessa ei ole mitään "uutta", mutta antaa mukavaa vaihtelua vuoden alkuun :).

 En aijo tammikuussa vältellä kaikkea eläinkunnasta tulevaa. Aijon käyttää käsitöissä villaa (suosin suomalaista ja ekologista ulkomaalaista... tarkoitus muutenkin käyttää eniten niitä materiaaleja joita kaappiin on kerääntynyt, eli ostamista välttelen). Omien eläinten villoja aijon myös käyttää ja niistä tiedän 100% varmuudella että eläimet ovat saaneet hyvää kohtelua ja villat on kerätty hyvässä yhteistyössä eläimen kanssa ;). Samoin yleisesti ottaen suomessa kasvatetaan lampaita rakkaudella, ei niitä kiduteta tai anneta maata omissa p*skoissaan. Eikä sellainen käytäntö olisi villantuotanto lampurillekkaan kovinkaan kannattavaa.

Lisäksi omien mehiläisten hunajaa tulen käyttämään jatkossakin. Meillä mehiläisiä kunnioitetaan ja niitä hoidetaan rakkaudella. Mehiläisemme saavat talviruokinnan yhteydessä pitää osan omasta hunajastaan, emme ikinä ryöstä pesää täysin tyhjäksi. Itse olen erittäin kiinnostunut mehiläisistä ja pyrin hoitamaan niitä biodynaamisia oppeja noudattaen!

Millaisissa aatoksissa ja haasteissa teidän vuotenne alkoi?


 **********************************************

Ja tässä JyJu -15 töitä jälleen :).

#2 Pojan kaulahuivi valmistui juuri sopivasti pakkasten lauhduttua, eiköhän sille tarvetta ole joka tapauksessa ;).



Pojan perushuivi kutoutui Novitan Noki-langasta ja painoa sillä on 120g.


Myös itselleni valmistui #3 kaulanlämmitin paksusta villalangasta. Napit ovat vihreäksi maalatut bambunapit. Ja on ihan tuollainen suorakaiteen muotoinen helmineule liina, toisessa päädyssä kolme napinreikää ja napit sitten soviteltu sopiviin kohtiin jotta pysyy kaulalla :). Helpompaa eipä melkein voi ollakkaan ;).

Kaulakääryleen painoksi tuli 190g


Vuoden 2014 viimeisinä minuutteina tekaisin vielä pojalle huiviin sointuvan 4# pipotuksen. Tämäkin super helppo, joustinneuleinen, tasona neulottu ja ompelemalla myssyn muotoon kursittu. Toimii helppoudestaan huolimatta kuitenkin varsin mallikkaasti :). Lankana myös pipossa Novitan Noki.


Pipo sai tarvitsemansa lisäpainon muhkeasta tupsusta, jonka saa halutessaan irti. Painoa 52g.

Vuoden ensimmäiseksi työksi näytti pomppaavan virkkuutyö keskimmäiselle prinsessalle :). Perulaisesta villasta tulee #5 `yhden kerän huivi` (kirjasta: stitch`n bitch virkkaajan käsikirja koukussa).


Ihanaa ja Onnellista alkanutta vuotta teille kaikille!!!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Resepti Uudelle Vuodelle!


"On vain kaksi tapaa elää elämää. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä. Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä." - Albert Einstein 



 Meillä Uutta Vuotta toivotetaan tervetulleeksi Moccapalojen voimin ;). Käytän näiden valmistamiseen aina erittäin vahvaa mokkapannulla vamistettua kahvia, mutta yhtä hyvin makua saa valmistamalla kahvi tavalliseen tapaankin kahvinkeittimellä tai kahvipannussa. Nämä maistuvat takuuvarmasti myös lapsille!



Herkulliset mutta helpot Mokkapalat, ilman munia (ja ilman maitoa)

(pellillinen)
Pohja:
200g voita sulatettuna (tai kookosöljyä) 
100g tummaasuklaata sulatettuna
8dl jauhoja
3dl sokeria
6 rkl kaakaojauhetta
1rkl vaniljasokeria (tai vaniljajauhetta n.½rkl)
1rkl leivinjauhetta

Sekoita kosteat aineet keskenään (itse sulatan voin ja suklaan yhdessä ja sitten sekoitan tähän seokseen loput kosteat ainekset) ja kuivat aineet keskenään. Yhdistä seokset ja sekoita hyvin lusikalla/lastalla. Kaada taikina uunipellille ja anna paistua 200 asteisessa uunissa noin 15-20minuuttia. Anna jäähtyä.

Kuorrute:
1½ purkillista tomusokeria
1rkl vaniljasokeria
½dl kaakaojauhetta
50g voita sulatettuna (tai kookosöljyä)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja kosteat aineet keskenään. Kaada kuiva-aineseos siivilän läpi viilentyneen kahvi-voin päälle hyvin sekoittaen. Levitä valmis kuorrute viilentyneelle pohjalle ja koristele nomparelleilla tai suklaarouheella.



****************************************** 


JyJu -15 projekti myös etenee. Ensimmäinen työ, perussukat Novitan Nallesta ovat valmiina.

#1 Naisten sukat, paino 100g

Toisen työn sainkin samantien puikoille. Poika oli kadottanut huivinsa ja ulkona kylmä kuin pakastimessa niinpä päädyin tekemään ihan simppeliä perushuivia :).

#2 pojalle paksu perushuivi.
 ***********************************

Onnea ja Iloa Uudelle Vuodelle 2015!


lauantai 27. joulukuuta 2014

Lunta tulvillaan...


Aika menee siivillä, varsinkin kun tekemistä olisi vaikka yhdelle kylälle. Sinällään se on kyllä oikein hauskaakin, pidän tekemisestä! 



Jouluakin tässä jo ollaan vietetty, hienoa että tänne saaristoonkin saatiin lunta. Monet ihmiset ovat löytäneet tiensä paahtimollemme vaikka kunnollisia kylttejä meillä ei vielä olekkaan.



Eläimet ovat myös olleet varsin innoissaan lumisesta maasta :)

Piita & Alma

Pihamme vakiasukas Oravainen (hän siis asui täällä jo ennen meitä) käy joka päivä tarkastus kierroksellaan.
 

 Käsityörintamalla on ollut hiukan hiljaisempaa kuin normaalisti. Aika ei vain tuppaa riittämään kaikkeen, mutta aina kun sopiva hetki löytyy sieppaan kutimet käteen.

Osallistuin myös Facebookissa Löysäpipoisten JyJu-15 , jospas sen myötä saisi väkräiltyä vähän enempi. Ideana siis saada 20 työtä valmiiksi Juhannusyöhön mennessä (yksi työ vähintään 50g lankaa). Itse aloitin maanläheisesti omista sukista joihin langat tulivat lahjana rakkaalta ystäväiseltäni.


 Ihanaa ja lumista viikonloppua teille ihanaisille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...