Sivut

lauantai 24. tammikuuta 2015

Talvinen viikko


Viikko on ollut omalla hassulla tavallaan hirmu työntäyteinen. Asiat paahtimolla rullaavat eteenpäin ja aivojumppaakin löytyy jokaiselle päivällä :).

Varmaankin siitä syystä päivien käsille vapaat hetket ovat kuluneet virkaten:


Bling bling pikku pöytäliina.
Anchor Artiste virkkuulanka ja malli kirjasta; Kyuuto! Japanese crafts lacy crochet 

Tälle haluaisin vielä virkkailla pari-muutama mukinalusen, malli vielä etsinnöissä :).



Käsinommeltuja minikahvipusseja paahtimon mainontaan on myös tullut väkerreltyä.



Olin kovasti päättänyt että en nyt pitkin aikoihin sorru lankaostoksiin, vaan virkkuuinnoissani tuli kuitenkin ostettua nämä ohkaiset puuvillalangat. Tarkoitus olisi virkkailla pyhkeisiin hieman koristereunoja ja pikkuliinoja, sellaista söpöä ja pientä :).



Täällä saaristossakin on ollut hieman pakkasta. Ei kovinkaan montaa astetta kuitenkaan, mutta sillä tavalla että on saanut olohuoneen porin mattiakin lämmitellä. Meillä on muutoin lämmitys hoidettu keittiön puuhellan avuin. Ihan kovilla pakkasilla myös lasteenhuoneen porin matti on jouduttu lämmittämään mutta sellaista ei tänä talvena ole vielä tapahtunut. Tuo kuvassa möllöttävä noen koristelema tulipesä on odotellut pientä ulkonäkökohennusta jo melko kauan (noin 3,5v). Nyt sille on viimein hommattu jo aineet, että kohta, ihan kohta... kunhan saan vain aikaiseksi...!


Höpö koirulimme nauttii lumisesta maisemasta (eipä sitä lunta kyllä paljoa ole). Miten noin pienellä voi olla aina niin paljon energiaa, sitä pohdin aina lenkkeillessä.


Terveisiä myös angorapoitsuilta! Olisi jälleen turkinleukkuun aika käsillä.

Pirtsakkaa viikonloppua!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Suklaassa


Olen aina ollut hulluna suklaaseen, ja olen aina tykännyt tehdä sitä itse sekä tuunailla kaupasta ostettuja. Raakaruokaan tutustuminen useampi vuosi sitten avasi myös aivan uusia uloottuvuuksia suklaamaailmaan. Ja tietenkin raakaruokabuumi on tuonut mukanaan kaakaopapujen helpottuneen saatavuuden, mikä on aivan mahtavaa! 

Lauantaipäivä kuluikin suklaan parissa :D



Ensin pavut saivat hivenen ruskistua (juu, ei tullut tällä kertaa raakasuklaata), jonka jälkeen kahden tunnin armoton kuorien poisto-operaatio. Peukku hellänä saatiin viimeisetkin pavut kuoristaan.
 
Kaakaopapujen kauniit luonnolliset värisävyt

Lopputuloksena kulhollinen ihanan tuoksuisia, kauniita kaakaopapuja. 
 
 Kuorinan jälkeen, pavut murskataan ja sitten alkaa lähes loputun vaivaus. Mukaan laitetaan vielä loput ainekset, kuten sokeri ja mausteet.


Suklaan teko ei ole kiireisten päivien, eikä kärsimättömien puuhaa. Tämän suklaamassan tekoon meni kymmenen tuntia ja olisi se saanut vähän kauemminkin vaivautua. Lisäksi se olisi pitänyt vielä temperoida, onneksi sen voi tehdä myöhemminkin. Itselläni yö tuli vastaan ja lykkäsin suklaamassan muotteihin suoraan.


Sunnuntai aamuna saikin sitten herkutella. Koivusokerilla makeutettua suklaata ja Nicaragualaista luomukahvia. Seuraavalla kerralla kokeilen kyllä muulla makeutuksella, tuo koivusokeri maistuu melko voimakkaasti vaikka ihan hyväähän tuokin oli, mutta ei täydelistä ;). Kauniimpia palasia olisi myös saanut temperoimalla suklaan.

****************************************************'

JyJu - 15 projektit ovat edistyneet lapasilla:

#9 Hahtuvalapaset ennen vanutusta

#9 Ja vanutuksen jälkeen


Hahtuvalapaset syntyivät lahjaksi saadusta Virolaisesta villasta ja ohje löytyy Ullasta, Huovutetut hahtuvalapaset. Hahtuvaa kului näihin 100g. Ovat malliltaan vähän leveähköt, koitan varmaan vielä tehdä toiset samanmoiset vähän kapeammiksi.

Tyttöselle on valmistumassa mohairneule, ihan yksinkertaisesti suorananeuleena, kääriytyvillä helmoilla :)

#8 mohairneuleen alku

*************************************************************
 
Pienessä metsätorpassamme elämän melske senkuin vain lisääntyy.



Tällaiset riiviöt meille ilmestyi marraskuun lopulla. Ei ne kyllä riiviöitä tullessaan olleet, mutta niinkuin emonkin ilmeestä voi päätellä, nykyään menoa riittää :D. Oikeasti hyvä vaan että leikkivät ja riehuvat, kyllä sitä ehtii "rauhallinen" kissa olla myöhemmin. 

Tässä koko kissaperhe :)


 Pehmeää mutta sopivan makoisaa viikonalkua!


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sunnuntai


Musta maa oli yön aikana saanut valkean peitteen. 
Tunnelmoin sisällä ikkunan äärellä, hörppien kahvia ja värttinällä leikkien. Puuhella lämmittää mukavasti.




Hiukan olen viikon aikana saanut (JyJu-15) näperryksiä valmiiksi:

#5 ja #6 Jyju-15

#5 & #6


Ihananille tyttösille virkkasin pikaiset, mutta aika hauskat kapeat kaulahuivit. 
Värikäs virkkautui Patons classic wool:lla (74g) ja sininen Cascade Yarn 220 wool:lla (62g).
Ohje: Stitch´n bitch virkkaajan käsikirja koukussa; Yhden kerän huivi - Denise Cozzitorto
 

JyJu-15 #7

Nuorimmaiselle neuloin suomenlampaanvillaisen liivipaidan (128g). Tämä vaatii vielä hieman koristelua ja pesua/muotoilua. Malli on omasta päästä tekaistu, simppeli ja lämmin :).



Lempeää sunnuntaita!


torstai 1. tammikuuta 2015

Näpertelyjä


Näin se uusi vuosikin on alkanut. Itse olen lupautunut mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen. Kasvissyöjä olen ollut nyt jo reilut kymmen vuotta, vegaaniuttakin siinä välissä on tultu kokeiltua joten sinällään tässä haasteessa ei ole mitään "uutta", mutta antaa mukavaa vaihtelua vuoden alkuun :).

 En aijo tammikuussa vältellä kaikkea eläinkunnasta tulevaa. Aijon käyttää käsitöissä villaa (suosin suomalaista ja ekologista ulkomaalaista... tarkoitus muutenkin käyttää eniten niitä materiaaleja joita kaappiin on kerääntynyt, eli ostamista välttelen). Omien eläinten villoja aijon myös käyttää ja niistä tiedän 100% varmuudella että eläimet ovat saaneet hyvää kohtelua ja villat on kerätty hyvässä yhteistyössä eläimen kanssa ;). Samoin yleisesti ottaen suomessa kasvatetaan lampaita rakkaudella, ei niitä kiduteta tai anneta maata omissa p*skoissaan. Eikä sellainen käytäntö olisi villantuotanto lampurillekkaan kovinkaan kannattavaa.

Lisäksi omien mehiläisten hunajaa tulen käyttämään jatkossakin. Meillä mehiläisiä kunnioitetaan ja niitä hoidetaan rakkaudella. Mehiläisemme saavat talviruokinnan yhteydessä pitää osan omasta hunajastaan, emme ikinä ryöstä pesää täysin tyhjäksi. Itse olen erittäin kiinnostunut mehiläisistä ja pyrin hoitamaan niitä biodynaamisia oppeja noudattaen!

Millaisissa aatoksissa ja haasteissa teidän vuotenne alkoi?


 **********************************************

Ja tässä JyJu -15 töitä jälleen :).

#2 Pojan kaulahuivi valmistui juuri sopivasti pakkasten lauhduttua, eiköhän sille tarvetta ole joka tapauksessa ;).



Pojan perushuivi kutoutui Novitan Noki-langasta ja painoa sillä on 120g.


Myös itselleni valmistui #3 kaulanlämmitin paksusta villalangasta. Napit ovat vihreäksi maalatut bambunapit. Ja on ihan tuollainen suorakaiteen muotoinen helmineule liina, toisessa päädyssä kolme napinreikää ja napit sitten soviteltu sopiviin kohtiin jotta pysyy kaulalla :). Helpompaa eipä melkein voi ollakkaan ;).

Kaulakääryleen painoksi tuli 190g


Vuoden 2014 viimeisinä minuutteina tekaisin vielä pojalle huiviin sointuvan 4# pipotuksen. Tämäkin super helppo, joustinneuleinen, tasona neulottu ja ompelemalla myssyn muotoon kursittu. Toimii helppoudestaan huolimatta kuitenkin varsin mallikkaasti :). Lankana myös pipossa Novitan Noki.


Pipo sai tarvitsemansa lisäpainon muhkeasta tupsusta, jonka saa halutessaan irti. Painoa 52g.

Vuoden ensimmäiseksi työksi näytti pomppaavan virkkuutyö keskimmäiselle prinsessalle :). Perulaisesta villasta tulee #5 `yhden kerän huivi` (kirjasta: stitch`n bitch virkkaajan käsikirja koukussa).


Ihanaa ja Onnellista alkanutta vuotta teille kaikille!!!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...