Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. tammikuuta 2015

Talvinen viikko


Viikko on ollut omalla hassulla tavallaan hirmu työntäyteinen. Asiat paahtimolla rullaavat eteenpäin ja aivojumppaakin löytyy jokaiselle päivällä :).

Varmaankin siitä syystä päivien käsille vapaat hetket ovat kuluneet virkaten:


Bling bling pikku pöytäliina.
Anchor Artiste virkkuulanka ja malli kirjasta; Kyuuto! Japanese crafts lacy crochet 

Tälle haluaisin vielä virkkailla pari-muutama mukinalusen, malli vielä etsinnöissä :).



Käsinommeltuja minikahvipusseja paahtimon mainontaan on myös tullut väkerreltyä.



Olin kovasti päättänyt että en nyt pitkin aikoihin sorru lankaostoksiin, vaan virkkuuinnoissani tuli kuitenkin ostettua nämä ohkaiset puuvillalangat. Tarkoitus olisi virkkailla pyhkeisiin hieman koristereunoja ja pikkuliinoja, sellaista söpöä ja pientä :).



Täällä saaristossakin on ollut hieman pakkasta. Ei kovinkaan montaa astetta kuitenkaan, mutta sillä tavalla että on saanut olohuoneen porin mattiakin lämmitellä. Meillä on muutoin lämmitys hoidettu keittiön puuhellan avuin. Ihan kovilla pakkasilla myös lasteenhuoneen porin matti on jouduttu lämmittämään mutta sellaista ei tänä talvena ole vielä tapahtunut. Tuo kuvassa möllöttävä noen koristelema tulipesä on odotellut pientä ulkonäkökohennusta jo melko kauan (noin 3,5v). Nyt sille on viimein hommattu jo aineet, että kohta, ihan kohta... kunhan saan vain aikaiseksi...!


Höpö koirulimme nauttii lumisesta maisemasta (eipä sitä lunta kyllä paljoa ole). Miten noin pienellä voi olla aina niin paljon energiaa, sitä pohdin aina lenkkeillessä.


Terveisiä myös angorapoitsuilta! Olisi jälleen turkinleukkuun aika käsillä.

Pirtsakkaa viikonloppua!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pikainen päivitys

Iiiik! Kuinka nopeaan aika on jälleen mennyt! Niin paljon on ollut mielessä mitä tänne blogiinkin olisin voinut kertoa, mutta tässä sitä nyt ollaan puolivuotta myöhemmin...

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia Hopeaseitin uskollisia asiakkaita! On ollut ilo ja kunnia tarjota jotain omin käsin väkrättyä teille :).

Hopeaseitin taival loppui lähes kolmevuotiaana, kesän lopulla. Hopeaseitti yrityksenä oli tarkoitus alkujaankin olla kotiäidin pieni lisäansio. Kaikki asiat vain eivät elämässä mene aina niinkuin ne haaveilee tai suunnittelee, ja näin minäkin siirryin kotiäitiydestä työelämään vuosi sitten. Tämän kuluneen vuoden aikana olemme mieheni kanssa pohtineet ja tuumailleet mitä voisimme tehdä. Siis jotain sellaista jossa voisimme olla yhdessä perheenä ja kuitenkin tienata oma leipämme. Jotain josta molemmat saisivat otteen ja innostuksen. Lopputuloksena kesän alussa alkoivat suunnitelmat pikkuhiljaa valjeta :).

Niin ja mikä se yhteinen tuuma sitten oli niin sitä voitte tulla lähemmin tutustumaan tänne: MOKKAPUU. ;)


Olemme siis perustaneet pienkahvipaahtimon tänne Kustaviin, MOKKAPUU:n. Tämä alku on ainakin ollut melkoisen jännää ja sisältänyt PALJON odottelua sekä papereiden kanssa sekoilemista :). Luomuvalvontaankin ollaan ilmoittauduttu (sillä suostumme ostamaan ainoastaan luomukahvipapuja... mielellään vielä reilujakin sellaisia) ja pian toivottavasti saamme rehellisesti luomumerkkiä käyttää :).




Tuotteita ollaan koko kesä maisteltu ja sekoiteltu ja testailtu, nämä viisi nyt aloittavat meidän taipaleemme kahvinpaahtajina ja olen niistä oikein ylpeä :P. Kannattaa kokeilla ;).



Koko syksy ollaan myös rempattu tuota meidän elintarvikehuoneistoa, patti on varmasti kasvanut. Ja viimeistään ensimmäisen kahvirahdin jälkeen tunsin itseni lähes tulkoon Xenaksi (se soturiprinsessa) vaikka taisi tuo mies silti tehdä suurimman työn :).

Että sellaisia pikaisia uutisia halusin teille kertoa. Elämä on hektistä mutta omalla tavallaan vallan kiehtovaakin ja mikä ihaninta, saan tehdä tätä lähellä rakkaimpiani :).



Haluan toivottaa kaikille ihanaa, lempeän aromaattista syksyn jatkoa! Seuraavaksi voisin oikeasti yrittää postata jotain käsitöihin liittyvää, vaikka käsityötä nuo meidän kahvitkin ovat... mutta ehkä jotain karvaisempaa kuitenkin seuraavaksi ;).

tiistai 31. toukokuuta 2011

Juhlia

Viime viikonloppu meni juhlien. 
Esikoinen täytti huimat 8 vuotta ja niitähän juhlistettiin ensin kaverien seurassa autokakku syöden;



Suklaakakkupohja, välissä aprikoosimarmelaadia ja aprikoosikermaa. Päällä suklaakreemiä ja pinnalla vielä sinistä marsipaania.


 Seuraavana päivänä tulivat sukulaiset:


Merirosvokakku rakentui sokerikakkupohjalle. Sisällä itse tehtyä sitruunahilloa ja lakukermaa. Päällä lakritsikinuskia ja lakukermaa sekä koristuksena valkoista sokerimassaa. 


Juhlia varten oli pakko tehdä tyttösille kepeät mekkoset:


Pikkuisimman puuvillamekkonen syntyi keskimmäiselle aikoinaan tehdystä mekosta kopioiden (kun kaavoja en tähän hätään löytänyt). Kangas saatiin Mummin kaapista.



Isommalle tyttöselle syntyi tällainen mekotus :). Kuvasin iltasella, siksi siis vähäsen tumman näköinen.
Kaava tähän löytyi 3/2011 Ottobresta. Ruusukangas ostettu Iinulta ja pilkullinen Eurokankaasta. Olalla KAMin muovinepparit.

Pojalle pikatikkailin vielä pilvikuvioisen T-paidan, mutta siitä en näemmä ole onnistunut nappaisemaan kunnollista kuvaa... mutta se on sellainen ööö... T-paita ;).




Muuten käsityörintamalla on ollut pikkaisen hiljaista :/. Tehdä kyllä tahtoisin mutta sitä jotenkin ajatukset lainehtii joka suuntiin tässä muutto/myynti/osto/remontti hässäkässä. Tässä nyt kuitenkin jotain pikkaista;


Kainunharmaksen villasta kehräsin nämä.


Vihreästä Vyyhdistä taasen bongasin nämä namipalat.



Tämä pipotus/hatutus syntyi tuosta Be Sweetin Bambino Taffysta (väri Candy Sprinkles), ohjekkin oli vyötteessä. Lisäsin vain vähäsen silmukoita ja pikkaisen neulosin korkeammaksi niin tuli sopivaa koko :). 
Keskimmäiselle valmistunee lähipäivinä samanlainen hatutus "Peppermint Stick" värisestä langasta.



Uuteen kotiin pitäisi muuttaa kuukauden sisällä. Mutta vielä ainakin siellä näyttää tältä:

Melko tyhjentävää ;).


Huomenna alkaa Kesäkuu!!! Joten Ihania kesäpäiviä!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Pieniä juttuja


Viikonlopun pienet "vapaat" hetket täyttyivät pienten sukkien neulomisella.


Tajusin nimittäin perjantaina että Keijukaisella ei ollut yhtään villasukkaa :O.

Punaiset sukat O-woolin 2-ply (luomu merinovillaa)
Punakirjavat sukat Patonsin Regency
Kirjavat sukat Hjerte Garnin Bamboo strompegarn
Vaaleanpunaiset sukat Gjestalin Maija




Isienpäivänä meidän perheen isi sai pojan tekemän muistilappuhevosen lisäksi suklaata, suklaarusinajuustokakkua, musiikkia, kasan kortteja ja tämän pipon :).

Langat: Schoppel Wollen Reggea ja raidoissa Drops Nepal




 Ostin useampi vuosi sitten kaksi vyyhtiä Himalaya-silkkilankaa, mutta en ole niitä raaskinut käyttää. Eräänä iltana sitten päätin aloittaa välipalatyönä huivia tuosta langasta. En tiedä kenelle huivi on tulossa (kun värit eivät ole ihan minua), mutta eiköhän sille käyttöä joskus tule :)



Hiukan olen ostellutkin, nimittäin nämä kirjat ja vihdoin ja viimein ne 4mm sukkapuikotkin. Lisäksi oli ihan pakkoteko ostaa tuollainen kaunis sorvattu 4mm virkkuukoukku, sellaita olen kuolannut jo kauan ;).


Sellaisia pikku juttuja tällä kertaa siis :).

Iloista viikon alkua kaikille!!!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Monta suunnitelmaa...

Ihan ensiksi kuva ihanasta pippurikeijuprinsessastani, joka tänään täyttää 2 vuotta!!!

Lähes tunnilleen 2 vuotta sitten takapenkiltä napsaistu kuva. Siinä hän köllöttää reilun 6 tunnin ikäisenä <3.


Kummallista miten aika vain menee ja menee ihan tuosta noin vain.

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

Ja sitten pikainen esityskierros valmituneista töistä :)

 
Keiju on kasvanut ihan hurjasti ja pökiä tarvittiin lisää, ja tässä ovat valmistuneet housut. Kaikki housut on 98cm kaavojen mukaan tehdyt, mutta kyllä nuo punaiset pökät ovat valmiiksi melkoisen lyhyet :/. Kaavat on joskus piirretty joistakin lehdistä (ei enää mitään muistikuvaa mistä lehdistä).  
Punaiset pökät trikoota, keltaiset bambujoustista ja omppukuvioiset puuvillajoustofroteeta :).


Poika kadottelee sormikkaitaan ihan urakalla koulussa (ja sitten löytää niitä myös milloin mistäkin) niin tein hänelle viikonloppuna lapaset jotka toivottavasti nyt pysyisivät matkassa mukana:


Malli: peruslapanen peukalokiilalla ja sädekavennetulla kärjellä.
Lanka: 7veljestä / Novita oranssi ja keltainen (pojan tämän hetkiset lempivärit)
puikot: 3,5mm bambusukkikset

*******************************

Ja sitten otsikon suunnitelmiin :). 


Prinsessalle ajattelin tehdä ihanaisesta cascaden villalangasta mekon. Mekko tulee vaaleanpunaisesta ja sitten pieniä virkattuja kukkia voisi tulla koristukseksi tuosta tummansinisestä ja tummanliilasta <3



Keijulle suunnittelen myös villaista mekkoa tuosta keltaisesta langasta (joka kuvassa näyttää tosi haalealta kun oikeasti on sellainen lämmin auringonkukan keltainen). Lisäväriksi piti tulla tuo rusehtavan oranssi, mutta luulenpa että hankin jonkun kirkkaamman/puhtaamman värin tuon keltaisen rinnalle.


Minulla oli jokin aika sitten vähän ongelmia neuleiden työstämisessä kun lankavarastoni oli melkoisen huventunut. Noh, se asia on ainakin sukkalankapuolelta korjattu... mahtoiko mopo karata käsistä?


Osa langoista on suunniteltu lahjasukkien tekoon, osa on lapsien lempiväreissä, osa sopiviä miehelle ja muutama jopa minunkin mieleeni :D. Nyt ei pitäisi mulla olla mitään syytä olla tekemättä koko perheelle lämpöisiä sukkia ;).


Arpajaisten voittajien pitäisi myös saada tänään postia minulta:
Jokaiselle on tulossa kerällinen sukkalankaa, reilunkaupan maitosuklaata, pari pussia luomu teetä ja vaniljaisia tuoksukynttilöitä. Toivottavasti kaikki pitävät ylläristään :).


Ja nyt painun takaisin suunnittelemaan vielä lisää suunnitelmia, niin ettei sitten tarvitse miettiä mihin kaikeen ylimääräisen ajan pistäisi menemään ;).

Suloista Lokakuuta!

maanantai 12. tammikuuta 2009

Uusi blogi

3 vuotta sitten, aika tasan, perustin ihka ensimmäisen blogini vuodatukseen. Ehkä olen jo jotakin oppinut blokkaamisesta tai sitten en ;)... nyt vaan tuli tunne että vaihtelu virkistää ja siksi loin itselleni uuden blogin, samalla nimellä kuin vanhakin oli. Toivottavasti opin pian käyttämään tätä bloggeria :).

Niin että tervetuloa uuteen seittiini, jossa toivon mukaan esittelen paljon valmistuneita käsitöitäni, puutarhan elämää ja kaikkea muuta :)!



Ja heti alkuun täytyy näyttää teille mitä ihanuuksia postilooraan oli tänään eksynyt Titityyltä;



3kk:den ikäiselle Keijukaiselleni tilaamani villapökälangat <3. Luomu merinoa siis :). Nuo ohkaisemmat luomumerinot (sininen ja kirkkaan punainen) ovat 3v. prinsssalle ja 5v. vauhtipäälle, saivat ihan itse valita lankojen värin :)... en vain vielä ole ihan varma mitä niistä teen.


Ehkäpä seuraavalla kerralla on jotain valmistunutta näytettävääkin :).


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...