Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilaustyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilaustyö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pikainen päivitys

Iiiik! Kuinka nopeaan aika on jälleen mennyt! Niin paljon on ollut mielessä mitä tänne blogiinkin olisin voinut kertoa, mutta tässä sitä nyt ollaan puolivuotta myöhemmin...

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia Hopeaseitin uskollisia asiakkaita! On ollut ilo ja kunnia tarjota jotain omin käsin väkrättyä teille :).

Hopeaseitin taival loppui lähes kolmevuotiaana, kesän lopulla. Hopeaseitti yrityksenä oli tarkoitus alkujaankin olla kotiäidin pieni lisäansio. Kaikki asiat vain eivät elämässä mene aina niinkuin ne haaveilee tai suunnittelee, ja näin minäkin siirryin kotiäitiydestä työelämään vuosi sitten. Tämän kuluneen vuoden aikana olemme mieheni kanssa pohtineet ja tuumailleet mitä voisimme tehdä. Siis jotain sellaista jossa voisimme olla yhdessä perheenä ja kuitenkin tienata oma leipämme. Jotain josta molemmat saisivat otteen ja innostuksen. Lopputuloksena kesän alussa alkoivat suunnitelmat pikkuhiljaa valjeta :).

Niin ja mikä se yhteinen tuuma sitten oli niin sitä voitte tulla lähemmin tutustumaan tänne: MOKKAPUU. ;)


Olemme siis perustaneet pienkahvipaahtimon tänne Kustaviin, MOKKAPUU:n. Tämä alku on ainakin ollut melkoisen jännää ja sisältänyt PALJON odottelua sekä papereiden kanssa sekoilemista :). Luomuvalvontaankin ollaan ilmoittauduttu (sillä suostumme ostamaan ainoastaan luomukahvipapuja... mielellään vielä reilujakin sellaisia) ja pian toivottavasti saamme rehellisesti luomumerkkiä käyttää :).




Tuotteita ollaan koko kesä maisteltu ja sekoiteltu ja testailtu, nämä viisi nyt aloittavat meidän taipaleemme kahvinpaahtajina ja olen niistä oikein ylpeä :P. Kannattaa kokeilla ;).



Koko syksy ollaan myös rempattu tuota meidän elintarvikehuoneistoa, patti on varmasti kasvanut. Ja viimeistään ensimmäisen kahvirahdin jälkeen tunsin itseni lähes tulkoon Xenaksi (se soturiprinsessa) vaikka taisi tuo mies silti tehdä suurimman työn :).

Että sellaisia pikaisia uutisia halusin teille kertoa. Elämä on hektistä mutta omalla tavallaan vallan kiehtovaakin ja mikä ihaninta, saan tehdä tätä lähellä rakkaimpiani :).



Haluan toivottaa kaikille ihanaa, lempeän aromaattista syksyn jatkoa! Seuraavaksi voisin oikeasti yrittää postata jotain käsitöihin liittyvää, vaikka käsityötä nuo meidän kahvitkin ovat... mutta ehkä jotain karvaisempaa kuitenkin seuraavaksi ;).

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

KEVÄT


Vihdoin kevät. Luonto on puhkeamassa parhaimpiinsa ja metsän täyttää lintujen laulut.
Olen ehdottomasti täysin kevät ihminen, olisipa aina kevät!

Oma arkeni on muuttunut melkoisesti jo viime syksynä ja se nyt on ollut myös osasyynä blogin hiljaisuuteen, toivottavasti jokunen kuitenkin vielä jaksaa täällä käydä kurkkailemassa ja ehkä jopa kommentoimassa :). Viime alkusyksynä tosiaan aloitin työt kodin ulkopuolella, läheisessä kynttiläpajassa. Välillä on enemmän töitä ja toisinaan sitten ei oikeastaan ollenkaan. Arjen se joka tapauksessa on laittanut sekaisin, mutta eiköhän sekin tästä :).


Vaahtokarkki, uros 2013

Valkoinen ihme, naaras 2013

Hopeaseitin kanilaan on myös nyt keväällä muuttanut uusi poitsu. Nimittäin ylimmän kuvan Vaahtokarkki, valkea angora. Nyt odottelemme viime vuonna syntyneelle Valkoiselle ihmeellemme (alempi kuva) poikasia. 

Valkoiset angorat ovat olleet minulle suuri haave monta vuotta. Alun alkaen kun angoroita aloin metsästämään olisin valkoisia hommannut, vaan niitä en mistään reilun vuoden etsinnöistä huolimatta löytänyt. Ulkomailta toki niitä varmasti olisi löytynyt, mutta se tuntuu edelleenkin kovin hankalalta minusta, varsinkin kun en omaa mitään kovin hyvää kielipäätä :/.

Viime kesänä ruskea Tira sitten suureksi ihmeekseni pyöräytti valkoisen poikasen joka vielä kaiken huipuksi osoittautui tytöksi. Isä hällä on madagaskar jonka nyt kuitenkin epäileen olleen "värivirheellinen" ja kantaneen valkoista... mikä siis ei minua haittaa olleenkaan, olen vain iloinen :).

Nyt siis jännätään kuinka tiineys sujuu (jos siis astuminen yleensäkään onnistui) ja että synnytys ja imetys sujuvat hyvin ja että millaisia poikasia sieltä tulee. Se kun minulle on tällä kokoonpanolla täysi mysteeri :D.
Valkoinen ihme on muutenkin ylpeyden aiheeni sen lisäksi että on valkoinen, hän kun omissa silmissäni on todella kaunis angora (kuva ei vain ole parhaita) :).



Ja tässä muutama kuva kaninkarvan keruusta:


Aloitan angoroiden karvan kerinnän aina selästä. Ensin teen jakauksen keskelle josta lähden leikkaamaan karvaa melko läheltä ihoa. Kani makailee sylissäni koko toimenpiteen ajan, ja niillä tuntuisi siinä olevan ihan mukavat oltavat. Karvaa ei missään vaiheessa nypitä, eikä muutenkaan kani joudu kokemaan kipua.


Lopputulos on jotain tällaista. Koneella saisi varmasti hienompaa jälkeä, mutta sellaisia ei minulla ole. Päältä/selästä leikkaan niin lyhyeksi kuin säät sallivat (talvella siis sitä karvaa myös jätetään) ja sieltä saadaan se parhain ja pisin karvakin (6-9cm). Vähän lyhyempää mutta ihan laadukasta villaa tulee sivuilta ja joskus jopa masusta jos ei kani ole kovasti innostunut maata kaivelemaan. Mahan yleensä kuitenkin vain kevyesti lyhennän jottei sinne kehittyisi takkuja, samoin käpälät saavat pitää karvansa pikkaisen vain niitä trimmailen.


Pussissa siis 6kk:den ikäisen Vaahtokarkin 1-laatuiset villat, vanhemmista kaneista tulee villaa pikkaisen enemmän kun ovat kooltaankin hiukan isompia.
Työvälineet myös kuvassa, eli terävät hiustenleikkuusakset ja koiran karstat.


 **********************************************************************

 Sitten pieni pikakelaus menneisiin valmistuneisiin käsitöihini. Tässä siis vain ne "valioyksilöt", omasta päästä kynityty tuotokset. Olen ollut todella laiska kamerahenkilö ja käsitöitäni en ole koko talvena oikein saanut kuvattua vaikka niitä melko samaan tahtiin olen tehnytkin kuin aikaisemminkin.


Keskimmäiselle Prinsessalleni valmistui heti syksyn ensi kylmyyksiin alpakkavillainen kirkkaan punainen yksinkertainen jakku puunapeilla.

Jakku on ollut koko syys-talvi-kevään kovassa käytössä ja istuu todella mukavasti päälle. Toinen tällainen täytynee tehdä ensi syksyksi :).



Talvella tuli harjoiteltua kinnasneulan käyttöä. Minua kiehtoo suunnattomasti vanhat käsityötekniikat ja niitä pyrin aina tilaisuuden tullen opettelemaan. Tässä siis kinnasneulalla valmistetut alpakkakintaat nuorimmaiselle Keijulleni. Paljon on tässä vielä opittavaa, mutta hyvin nuokin kintaat toimivat ja olivat tytön mielestä mukavat käytössä. Eivät siis olleet paksut ja kankeat mutta kuitenkin lämpimät ja tiiviit :).


 Talvella valmistui myös pojalle paksu alpakka-villa-pellavaneule. Käytön määrästä voisin kuvitella että on pojalle kelvannut, tuo kohta jo 11v kun ei kauheasti jakele mielipiteitään vaatteista ;).
Lankana tässä Dropsin love you 4, uusi suosikkini. Neulekuviosta halusin perinteisen mutta simppelin ja ideoita lainailin useammasta neulelehdestä- ja kirjasta. Kuvio siis ei ole omatekemä, enemmänkin omasekoitus :).



Alkukeväällä kun ilmat olivat hetken huumaavan lämpimät totesin ettei Prinsessalla ollut kouluun laittaa mitään viilempää hattua joten pikaisena työnä syntyi tällainen verkkohattu jämälangoista. Hatussa käytössä puuvilla- ja soijalankoja.


Syksyn ja telven aikana on tullut tehtyä myös useampi pipotus, sukatus ja lapastus, muutama huivituskin taisi syntyä ja kaikkea muuta pikkaista näiden ohessa. Että ei täällä mitään laiskoteltu olla ;).

*****************************************************************

Kevättalvella meille muutti myös tällainen otus :O. Se on nopea ja vähän hölmö, liian lutuinen ja helposti kannettava, nimeltään hän on Chi :).





Ja koska Chin turkki on hyvin lyhyt ja ohkainen pitihän sitä vaatetta tehdä pikkaiselle ;). Tämä neule on tehty ihan vain seiskaveikan jämälangoista. Koiruli tosin ei vaikuttanut kovinkaan tyytyväiseltä asuunsa :D. Kuvan laatu todella huono, kun kännynkameralla otettu.



Tämä vaaleanpunainen villaneule lähti toiselle pikkaiselle koirulille tilaustyönä.


******************************************************************


Toivotan jokaiselle ihanaa kevättä, toivottavasti se tästä vielä lämpistyisi. Kevät se on joka tapauksessa ja se on ihanaa :).

tiistai 28. helmikuuta 2012

Siemeniä ja willaa

Viime viikon loppupuolella tuli vihdoin ja viimein kuumeisesti odettelemani paketti. Nimittäin paketti Hyötykasviyhdistykseltä. Nyt saa kevät tulla, mulla on kaikki siemenet koossa:


Osa siemenistä on edellisvuosilta, osa juuri tulleita ja muutama omista kasvustoistakin :). Tänä vuonna suunnitelmana olisi lisätä omien siementen keräilyä. Toivottavasti muutaman vuoden päästä ei enää tarttisi ostosiemenillä kylvää, että löytyisi niin paljon omia varastoja :).


Sunnuntaina multiin laitoin Paprikan siemenet. Kuukalenterinkin mukaan oli sopiva päivä tälle hommalle ;).

Aikaisemmin multiin laittamani siemenet ovatkin jo päässeet kasvamaan melkoisesti, tosin koulimaan ei vielä pääse mutta lähipäivinä :).


******************************

Muuten päivät ovatkin kuluneet willaisemmin :).





Sain tilauksen miehen töppösiin, mutta koska minulla ei ollut valmiiksi suunniteltuna mallia/ohjetta syntyi useampi erinlainen töppönen :).

Ylimmät kainuunharmaksesta, toiset suomenlampaan villasta, kolmannet saksalaisesta eko villasta ja jälkimmäiset Novitan huopasesta.

Jälkimmäiset tossuset lähtevät maailmalle, nyt ne on jo nimikoitukkin ja pohja on saanut hieman kumimaitoakin.


Tossukoiden kumppaniksi mukaan maailmalle lähtee kaulassa kuljetettava "pussukka". Siinäkin nimikointi ja puinen nappi.




Hamppuisempana loppuna kerron vain että tehtailin lisää Itupusseja ;).



*****************************************

Pian on Maaliskuu, siis virallisesti KEVÄT! Kyllähän tuon jo metsässä kuuleekin, käpytikat toohottaa minkä kerkiävät ja oravat hyppelevät innosta soikioina puiden latvoissa <3. Ja kohta, ihan pian, saa laitella vaikka minkämoisia siemeniä multiin <3.

Ja vielä ihanempaa, oma monivuotinen unelmani (jo lapsuudesta asti), ehkäpä, jos ei mitään nyt tapahdu... saattaapi toteutua <3. Siitä kerron sitten kun/jos on jotain kerrottavaa ;).


Lämminmielistä Kalevalanpäivää tai siis iltaa kaikille!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Heipsan!

Tulipahan piiiiitkä postaustauko.... Ensinnä netti lopetti yhteistyön ja sitten tulikin joulukiireet, Tammikuu menikin sitten ihmetellessä, mutta jospa sitä nyt aurinkoisempien päivien herättelemänä saisi tännekin eloa ;).


Ensinnäkin siis teille kaikille Uskomattoman ihanaa UuttaVuotta 2012 (näin hiukan myöhässä, kröhöm) ja tänäänhän on Runeberginpäivä, joten Talvisen runollista Runeberginpäivää!!!


Ja sitten hirmuisesti kuvia :)

Tällainen paketti lähti jo Marraskuussa arvonnan voittajalle; MustaHukalle.


Tilaustyö: Yösiteitä ja päiväsiteitä, velouspinataisina

Tämäkin tilaustyö: sukat tulivat joululahjaksi ja valmistuivat asiakkaan omilla langoilla. Ihan perussukat.

Sukat paketoituivat kangaspussukkaan.


Tilaustyö: 70cm alpakkamekko

Napit kookosta, muuten 100% alpakkaa.

Lahja sukulaistytölle: Virkatussa huivissa käytin Novitan Tenneseetä.


Tämä kassi valmistui Ikean puuvillasta, valmis kassi sujahti ystävättärelleni <3


Keskimmäiselle valmistui jo marraskuun lopulla tämä mekkonen.


Minulle tulee tästä mekosta ihan mieleen Mymmeli (muumeista). Kaula-aukko kurotaan kiinni satiininauhalla joiden päissä on puuhelmet (rikkoutuneesta helminauhasta). 

Marraskuun lopun aurinko ei ole kovinkaan hyvä kuvauskaveri ;)
Tässä puuvillamekossa koriste kookosnapit edessä. Tällaisia on ihan pakko tehdä molemmille tytöille kesäksi lisää, on mukavan huoleton malli :).


Eskarilaiselle väkersin tällaiset villaiset lämmikkeet. Lankana Novitan Puro, malli omasta päästä.


Esikoinen valitsi lankojen värit itse ja tällaiset lämmikkeet niistä sitten syntyikin. Lanka Cascade 220, hatussa tuplana.






Omia jalkoja paleli eräänä aamuna ja tällaiset pika pikaa surrautin fleecestä.



 **************************************



 Myyntiin olen kehitellyt pari uutta juttua myöskin:

Ja näitähän saa ja voi kysellä sähköpostitse: hopeaseitti@gmail.com


Itupussukka
100% luomu hamppua

Nämä sopivat mm. matkalle mukaan, mutta myös aivan hyvin kotikäyttöönkin. Meillä itupussuka on kotikäytössä (kun ei ole kaappia tmv. tilaa jossa pitäisin idätyspurkkeja). Minusta pussukat on helmpompi myös pestä kuin lasiset/muoviset purkit. Itse pesen pussukan keittämällä sen kattilassa (minuutti-pari riittää). Pussin saumat ovat ulkopuolella jotta itujen hännät eivät niihin tarttuisi :).
Pussin mukana tulee ohje pussin käyttöön ja idättämiseen.

Pussin koko n. 22cm * 26cm.

Hinta: 14,00€




 Käsinommellut Nöpöt

Eli kyseessä käsinommellut flanelliset päiväsiteet. Näissä ei ole kosteussulkua, mutta omalla kokemuksella nämä toimivat oikein hyvin pienempinä vuotopäivinä.

Nepparina KAMin muovineppi, punainen flanelli on oma värjäykseni, vihreä ihan valmiiksi värjätty.



***********************************

Olen tekemässä Cascade Yarnsiin tilauksen, siksipä kyselisinkin teiltä arvon lukijat, onko teillä joitakin lankatoiveita? Ja myös väritoiveita kuulisin mielelläni ;). 

Kauppakin vielä on tekovaiheessa, mutta toivonmukaan valmistunee vielä ennen kevättä :).


Seuraavalla kerralla turisenkin sitten jotain chileihin liittyvää ;), mutta sitä odotellessa, Ihania hetkiä!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...