Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Voihan tyynyliina

Sain viime syksynä ison pussillisen vanhoja risaisia lakanoita räsyiksi, en vain ole saanut uudessa kodissa aikaiseksi aloittaa mattopuiden kasaamista.
 Nyt kuitenkin havahduin keskimmäisen tyttösen vaatekaappia katsellessa että melko moni vaate onkin jo siirtynyt pienemmän käyttöön, siispä intouduin valmistamaan tyttöselle uuden hameen tyynyliinoista :).

Keskimmäisen Prinsessan keväinen hame

Pikkuisimman tuplataskuhame


Niin, kun olin tehnyt keskimmäiselle hameen tuli pikkuisin tyttöseni silmät loistaen luokseni " Onko tämä minun hame!"... oli siis aivan pakko tehdä myös pienimmälle hame, ja kyllähän tuolla pikkaisimmalla on hameensa kanssa ollut riemu rinnassa :D.

Molemmat hamoset syntyivät hieman rikkinäisistä tyynyliinoista, lisäksi tarvitsin tilkun tilkkupussista, hieman kangasta vanhasta lakanasta, kuminauhaa, lankaa ja esikoisen vanhasta asusta pelastetun kissamerkin.


Tässä neulottu hedelmäpussukka

Olen myös hieman virkkaillut ja neuloskellut hedelmäpusseja ohuesta pellavalangasta (joka muuten on viljelty Suomessa ja käsinkehrättykkin vielä <3 ).



Sulaavien lumien säestämää alkuviikkoa!

P.S. Ensikerralla lupaan esitella kotimme uusimman asukin, nimittäin angoraneitosemme ovat saaneet sulhasen <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...