Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. tammikuuta 2015

Näpertelyjä


Näin se uusi vuosikin on alkanut. Itse olen lupautunut mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen. Kasvissyöjä olen ollut nyt jo reilut kymmen vuotta, vegaaniuttakin siinä välissä on tultu kokeiltua joten sinällään tässä haasteessa ei ole mitään "uutta", mutta antaa mukavaa vaihtelua vuoden alkuun :).

 En aijo tammikuussa vältellä kaikkea eläinkunnasta tulevaa. Aijon käyttää käsitöissä villaa (suosin suomalaista ja ekologista ulkomaalaista... tarkoitus muutenkin käyttää eniten niitä materiaaleja joita kaappiin on kerääntynyt, eli ostamista välttelen). Omien eläinten villoja aijon myös käyttää ja niistä tiedän 100% varmuudella että eläimet ovat saaneet hyvää kohtelua ja villat on kerätty hyvässä yhteistyössä eläimen kanssa ;). Samoin yleisesti ottaen suomessa kasvatetaan lampaita rakkaudella, ei niitä kiduteta tai anneta maata omissa p*skoissaan. Eikä sellainen käytäntö olisi villantuotanto lampurillekkaan kovinkaan kannattavaa.

Lisäksi omien mehiläisten hunajaa tulen käyttämään jatkossakin. Meillä mehiläisiä kunnioitetaan ja niitä hoidetaan rakkaudella. Mehiläisemme saavat talviruokinnan yhteydessä pitää osan omasta hunajastaan, emme ikinä ryöstä pesää täysin tyhjäksi. Itse olen erittäin kiinnostunut mehiläisistä ja pyrin hoitamaan niitä biodynaamisia oppeja noudattaen!

Millaisissa aatoksissa ja haasteissa teidän vuotenne alkoi?


 **********************************************

Ja tässä JyJu -15 töitä jälleen :).

#2 Pojan kaulahuivi valmistui juuri sopivasti pakkasten lauhduttua, eiköhän sille tarvetta ole joka tapauksessa ;).



Pojan perushuivi kutoutui Novitan Noki-langasta ja painoa sillä on 120g.


Myös itselleni valmistui #3 kaulanlämmitin paksusta villalangasta. Napit ovat vihreäksi maalatut bambunapit. Ja on ihan tuollainen suorakaiteen muotoinen helmineule liina, toisessa päädyssä kolme napinreikää ja napit sitten soviteltu sopiviin kohtiin jotta pysyy kaulalla :). Helpompaa eipä melkein voi ollakkaan ;).

Kaulakääryleen painoksi tuli 190g


Vuoden 2014 viimeisinä minuutteina tekaisin vielä pojalle huiviin sointuvan 4# pipotuksen. Tämäkin super helppo, joustinneuleinen, tasona neulottu ja ompelemalla myssyn muotoon kursittu. Toimii helppoudestaan huolimatta kuitenkin varsin mallikkaasti :). Lankana myös pipossa Novitan Noki.


Pipo sai tarvitsemansa lisäpainon muhkeasta tupsusta, jonka saa halutessaan irti. Painoa 52g.

Vuoden ensimmäiseksi työksi näytti pomppaavan virkkuutyö keskimmäiselle prinsessalle :). Perulaisesta villasta tulee #5 `yhden kerän huivi` (kirjasta: stitch`n bitch virkkaajan käsikirja koukussa).


Ihanaa ja Onnellista alkanutta vuotta teille kaikille!!!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Lunta tulvillaan...


Aika menee siivillä, varsinkin kun tekemistä olisi vaikka yhdelle kylälle. Sinällään se on kyllä oikein hauskaakin, pidän tekemisestä! 



Jouluakin tässä jo ollaan vietetty, hienoa että tänne saaristoonkin saatiin lunta. Monet ihmiset ovat löytäneet tiensä paahtimollemme vaikka kunnollisia kylttejä meillä ei vielä olekkaan.



Eläimet ovat myös olleet varsin innoissaan lumisesta maasta :)

Piita & Alma

Pihamme vakiasukas Oravainen (hän siis asui täällä jo ennen meitä) käy joka päivä tarkastus kierroksellaan.
 

 Käsityörintamalla on ollut hiukan hiljaisempaa kuin normaalisti. Aika ei vain tuppaa riittämään kaikkeen, mutta aina kun sopiva hetki löytyy sieppaan kutimet käteen.

Osallistuin myös Facebookissa Löysäpipoisten JyJu-15 , jospas sen myötä saisi väkräiltyä vähän enempi. Ideana siis saada 20 työtä valmiiksi Juhannusyöhön mennessä (yksi työ vähintään 50g lankaa). Itse aloitin maanläheisesti omista sukista joihin langat tulivat lahjana rakkaalta ystäväiseltäni.


 Ihanaa ja lumista viikonloppua teille ihanaisille!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pikainen päivitys

Iiiik! Kuinka nopeaan aika on jälleen mennyt! Niin paljon on ollut mielessä mitä tänne blogiinkin olisin voinut kertoa, mutta tässä sitä nyt ollaan puolivuotta myöhemmin...

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia Hopeaseitin uskollisia asiakkaita! On ollut ilo ja kunnia tarjota jotain omin käsin väkrättyä teille :).

Hopeaseitin taival loppui lähes kolmevuotiaana, kesän lopulla. Hopeaseitti yrityksenä oli tarkoitus alkujaankin olla kotiäidin pieni lisäansio. Kaikki asiat vain eivät elämässä mene aina niinkuin ne haaveilee tai suunnittelee, ja näin minäkin siirryin kotiäitiydestä työelämään vuosi sitten. Tämän kuluneen vuoden aikana olemme mieheni kanssa pohtineet ja tuumailleet mitä voisimme tehdä. Siis jotain sellaista jossa voisimme olla yhdessä perheenä ja kuitenkin tienata oma leipämme. Jotain josta molemmat saisivat otteen ja innostuksen. Lopputuloksena kesän alussa alkoivat suunnitelmat pikkuhiljaa valjeta :).

Niin ja mikä se yhteinen tuuma sitten oli niin sitä voitte tulla lähemmin tutustumaan tänne: MOKKAPUU. ;)


Olemme siis perustaneet pienkahvipaahtimon tänne Kustaviin, MOKKAPUU:n. Tämä alku on ainakin ollut melkoisen jännää ja sisältänyt PALJON odottelua sekä papereiden kanssa sekoilemista :). Luomuvalvontaankin ollaan ilmoittauduttu (sillä suostumme ostamaan ainoastaan luomukahvipapuja... mielellään vielä reilujakin sellaisia) ja pian toivottavasti saamme rehellisesti luomumerkkiä käyttää :).




Tuotteita ollaan koko kesä maisteltu ja sekoiteltu ja testailtu, nämä viisi nyt aloittavat meidän taipaleemme kahvinpaahtajina ja olen niistä oikein ylpeä :P. Kannattaa kokeilla ;).



Koko syksy ollaan myös rempattu tuota meidän elintarvikehuoneistoa, patti on varmasti kasvanut. Ja viimeistään ensimmäisen kahvirahdin jälkeen tunsin itseni lähes tulkoon Xenaksi (se soturiprinsessa) vaikka taisi tuo mies silti tehdä suurimman työn :).

Että sellaisia pikaisia uutisia halusin teille kertoa. Elämä on hektistä mutta omalla tavallaan vallan kiehtovaakin ja mikä ihaninta, saan tehdä tätä lähellä rakkaimpiani :).



Haluan toivottaa kaikille ihanaa, lempeän aromaattista syksyn jatkoa! Seuraavaksi voisin oikeasti yrittää postata jotain käsitöihin liittyvää, vaikka käsityötä nuo meidän kahvitkin ovat... mutta ehkä jotain karvaisempaa kuitenkin seuraavaksi ;).

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Logoja ja lämmikkeitä

 Ensinnäkin pieni pika mainos ;).

Hopeaseitti löytyy nyt myös Facebookista:

Kuvaa painamalla pääset facebooksivulleni

Tervetuloa tykkäämään :).

Kauppasivut myös on tekeillä. Oikeasti ne olivat jo yhdessä vaiheessa valmiit mutta sitten palveluntarjoaja teki palveluihinsa melkoisen muutoksen ja ja... noh, tämä on tällaista säheltämistä :/. Siksi siis valmiita tuotteita on vieläkin vain täällä blogissa näytillä, mutta hiljaa hyvää tulee, eikö ;).


Ja toiseksi haluan kiittää kauniista ja omaan tyyliini sopivistä logoista Tuomas Sandroosia joka ne minulle suunnitteli ja valmisti :).



Muoksis* Oli vielä pakko päivittää että varastossa on 6kpl tällaisia valmiina odottamassa käyttäjiään:


Lisää tietoa gootahtavista hedelmäpussukoista löydät tuolta Hopeaseitti tuotteita-sivulta ;).

*********************


 Tyttösille valmistui tuossa parisen viikkoa sitten kämmekkäät. Nyt niitä onkin jo päästy käyttämään ainakin aurinkoisempina päivinä :).


Pikkuisimman tyttösen kämmekkäät

Keskimmäiselle käytin liilan sävyisiä lankoja.

Kämmekkäät virkkasin villasekoitelangasta, glitteriä kukkien keskustaan sain tuubista joka kertoo olevansa pestävää kangasmaalia. Ja hyvin se kyllä pesuissa pysyykin kiinni.



Vuoden alussa sain myös inspiraation valmistaa nuorimmaiselleni villaisen viitan. Vierailemaan mennään aina mekko päällä niin tarvitseehan sitä oikealla prisessalla olla myös suojaava lämpöinen viitta.





Viitta muokkautui melkeinpä ihan suoralta kädeltä omaan muotoonsa. Se on neulottu lammastuoksuisesta suomenlampaan hahtuvasta, kiinnikkeenä koristeellinen metallinen hakanen. 

Alla oleva valkoinen puuvillamekkonen valmistui jo viime vuoden puolella Joulukuussa, kun oli akuutti tarve juhlamekolle. Sen ompelin tavallisesta lakanakankaasta mitä sattui tarpeeksi kaapista löytymään. Kaavoja mekkoon ei ole mutta kovin vaikeaa ei sen valmistaminen ole. Yläosa piirretään sopivan kokoisesta paidasta, jätetään vain takaosaan reilusti kääntövaraa sillä takana on tämän mekon napitus (hihoja ei mekossa ole) ja alaosa on iso suorakaitale mikä rypytetään/laskostetaan yläosaan sopivaksi...

Olen miettinyt mekon värjäämistä sillä valkoinen on melkoisen arka väri. Valkoinen mekko vain sattui hyvin sopimaan juhlaan johon sen valmistin. Kesäksi sen kyllä voisin värjätä vaikka sateenkaaren väreillä :D. Täytyy laittaa mietintämyssy päähän ehkä jotain tästä vielä kehittelen ;).



Lyhyt pika postaus jälleen... Kevääntuoksuista viikonlopua kaikille ihanille!


keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Uutisia!

Edellinen kuukausi sujahti uskomattoman nopeaan. Oli monta juhlaa juhlittavana ja paljon asioita tehtävänä.
Tästä pääsenkin sopivasti otsikkoon, nimittäin uutisiini :D. (Jos sinua kiinnostaa eniten arvonnan tulos, se löytyy postauksen lopusta ).

Lokakuun viides päivä aloitin yritystoiminnan! Kaikki on kovin uutta ja jännää vielä. Päässä pyörii miljoonittain ideoita ja oivalluksia :).

Tunnelmallista työntekoa :)

Hopeaseitti ei siis enää ole pelkästään harrastusblogi vaan myös käsitöitä valmistava yritys :). Luvassa on myös käsityömateriaaleja (ensinnä lankoja, mutta myöhemmin myös kankaita yms. ). Yrttejäkin jossakin vaiheessa tulette näkemään ja ehkäpä jos hyvin käy, saatan kaupustella muniakin jossakin vaiheessa ;). Nettikauppa toivottavasti aukeaa lähiaikoina (siellä ei kyllä munia ole myynnissä ainakaan postitettuna), siinä on minulla vielä rutkasti opeteltavaa.

Siis paljon on vielä tekemistä, mutta hiljaa hyvää tulee (eikös se sanonta niin mennyt) ;).

Tässä hieman maistiaisia:

Tiskikukkasia. Näitä löytyy myös EKOseGo.fi:stä


Tiskikukkasella peset astiat ja kodinpinnat ilman pesuaineita. Näin perheen pienimmätkin voivat huoletta osallistua viikkosiivoukseen ja astioiden puhdistukseen ja meidän aikuistenkin kädet säästyvät kuivattavilta pesuaineilta :). Tiskikukkaset ovat valmistuneet antibakteerisesta akryylilangasta jossa mukana hopeaa.
 Tiskikukkaset ovat oma versioni Japanissa tunnetuista tawasheista.

Kestositeitä teen kolmea eri kokoa: mini, päivä ja yö/jälkivuoto. Näitäkin löytyy myynnistä jo EKOseGO.fi:stä

Vauvoille löytyy mm. villavaippahousuja (S, M ja L-koot). Myös pitkälahkeisia on tulossa ;).

Pienten vauvojen kotilopukuja tulee myös myyntiin :).


Vaunupeittoja ja muitakin peitteitä tulen väkräilemään.

Tässä peitossa on käytetty Suomenlampaan luonnonvärisiä villoja ja käsin kasveilla värjättyjä villoja.

Villasekoitteiset sormikkaat kouluikäiselle.

Suomenlapmaanvillasta neulottu kauluri aikuiselle.

Perulaisesta villasta valmistuneet kämmekkäät.

Käsineitä neulottuna ja virkattuna sekä kaulureita tulen myös valmistamaan. Pipoja ja huiveja löytynee kanssa.



Sekä kasseja, laukkuja ja pussukoita....


Tilauksia otan jo vastaan ja lisätietoja tuotteista saa kätevimmin sähköpostilla:
hopeaseitti@gmail.com

Siispä jos tarvitset esim. lämpöiset käsineet ja mielessäsi on jokin tietty malli/väriyhdistelma tmv. minuun voi ottaa yhteyttä ;).

*****************************

Ja nyt, jottei koko postaus olisi pelkkää mainontaa kertoisin vielä järjestämäni arvonnan tuloksen :).

Rumpujen pärinää.......


Lisää rumpuja.... 


Vieläkin pärinää...


Jännitys tiivistyy...


Ja voittaja on numero 10, eli MustaHukka! Onnea!!!
 Voittajalle lähtee mm. Tiskikukkanen... kuva lähetetystä luvassa ensikerralla :).

Kiitos jos jaksoit tänne asti, kuvia oli paljon, tekstiä vähemmän, toivottavasti asiaa sopivasti :).
Kaunista viikon jatkoa!




keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Koti

Kaunis mutta surullinen ja hyvin todellinen "leffa" ;).



http://www.youtube.com/homeproject (tästä pääsee katsomaan koko leffan)

maanantai 7. joulukuuta 2009

Toinen Joulukuuta



Pepi-herra, puutarhamme valtias, rakas ystävä ja perheenjäsen menehtyi :`( .
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...