Sivut

torstai 1. huhtikuuta 2010

Lisää harakan varpaita

Mummikin täyttää vuosia viikonlopulla ja haluttiin lasten kanssa tehdä jotakin oman näköistä lahjaksi. Yhteistuumin saimme aikaiseksi tällaista:


Tilkkukukkanen syntyi 4vuotiaan prinsessan kätösissä (toki pientä apua kaipasi, mutta aikamoisen hyvin kyllä osasi ihan itsekkin). Pellavaiseen pussiin kirjoin nuorimmaisen keijukaisen käden ääriviivat ja toivon mukaan tuo MMX tarkoittaa 2010 ;).



Pussin toiselle puolelle kirjoin hurjimuksen piirroksen mukaisen auton kuvan. Siitä tulee oikein tulilieskat, HUI!



Pikku pussi on ulkopuolelta pellavaa ja sisäpuolelta kukkakuvioista puuvillaa.



Koska olen saanut myös äitini innostumaan teestä ja yrttijuomista niin mikäs sen sopivampaa pussukan täytettä kuin sekalainen lajitelma eri teelaatuja (tai no niin, melkein kaikki ovat yrttijuomia, mutta kuiteskin). Lisäksi mukaan loikkasi vielä eilen illalla väkertämäni Laventelilintu (kankaat lintuun valitsi keskimmäinen siis prinsessa). Idea lintuun löytyi kirjasta Ompelun iloa - Alice Butcher & Ginny Farquhar.


**************************************


Ja tänä aamuna pikapika väkerryksenä syntyi vielä siskoni pikkuisen 1vuotis lahjaan laventelin tuoksuiset satiinisiivet.



Ohje mini siipiin löytyy Sisusta Tildan tapaan nimisestä opuksesta ;). Nyöri on kierretty luomupuuvillalangasta ja kangas on satiinia, sisällä lampaanvillaa ja kuivia laventelinkukkia.
Minusta tästä tuli tosi suloinen vaikka itse sanonkin x).


Ja jälleen kaikki on ommeltu käsin :).


Uudelleen vielä Aurinkoista viikonloppua ja ensi kerralla sitten kuvia vihreistä mini ihmeistä ;)!


1 kommentti:

  1. Ja jälleen kerran ihania töitä <3 Mhii.

    Vastailinkin jo tuonne omaan blogiini. :P Ah, himoitsen niin paljon suklaata että pakko tiistaina mennä ostamaan yhtä Dammenbergin tummaa suklaata. <3 <3 Ihanaa kun ovat luomua ja maidottomia yms. myös.

    VastaaPoista

Saa kommentoida :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...