Sivut

torstai 29. heinäkuuta 2010

Lämmin on...

Mutta vieläkin lämpimämpää on villaiset neulokset sylissä x).

Eilen viimeinkin sain aikaiseksi päätellä muutamat villaiset neulokset, kyllähän ne kylmätkin kelit sieltä ovat tulossa pian tai toivottavasti ei ihan pian vaan paremminkin joskus :). Neulomis into on muutenkin vihdoin iskenyt päälle, ideoita pursuaa korvista ulos, vielä kun löytyisi sopivat ainekset ideoiden toteutukseen.



Tämän neuleen aloitin jo varhain keväällä, mutta metallisen vetoketjun löytämiseen menikin sitten enempi aikaa ja sitten olikin jo kesä eikä muka millään jaksanut tehdä lopputöitä. Mutta nyt se on valmis :).

Neule on meidä pienimmäiselle keijukaiselle.

Malli: Löytyy Elizabeth Zimmermannin kirjasta Knittin Without Tears, Tomten
Lanka: Utunan kainuunharmaasta kehrättyä villalankaa, jonka nimeä en nyt saa päähäni. Ihanaa tuo jokatapauksessa on :)
Puikot: bambu 4,5mm






Nämä kynsikkäät tein parisen päivää sitten, kun tuli pakkomielle tuhlata yksinäinen noro kerä. Eka kerästä piti tulla pikkuisimmalle kauluri mutta lanka loppuikin kesken, niinpä kokeilin riittääkö lanka omiin kämmekkäisiin ja sellainen kerästä sitten syntyi :).
Lanka siis Noro Kureyon, värisävystä ei ole tietoa kun eräs pikkuinen oli käynyt repimässä lankavyötteen :/.
Puikkoina 4,5mm bambuiset sukkapuikot ja malli omasta päästä; aloitussilmukoita oli 38 ja peukun apikalle tein napinläpiaukon.







Tämä neule oli ihan selvästi suunnitellut pysyvänsä keskeneräisenä. Aloitin neuleen nimittäin esikoiselle kun hän oli noin 2v. Alunperin neuleeseen piti tulla huppu ja puiset napit, mutta kun ohje olikin kadonnut vuosien saatossa (ja siinähän on mennyt noin 5vuotta) oli pakko soveltaa ja jätin hupun pois... toisaalta lankaakin oli melkoisen vähän enää jäljellä ja liike josta näitä lankoja ostin aikoinaan on lopettanut toiminnan, enkä sitten enää tiennyt mistä hankkisin lisälankoja. Pinkit helmiäisnapit (simpukankuori) sopivat neuleeseen nyt paremmin kun käyttäjäksi tulikin hurjan vauhtipojan tilasta hurja pippurikeiju :).



Nämä hahtuvat tein viikonloppuna kun oli pakko saada tehdä jotain. Käspaikasta löytyi ohje näihin villapökiin. Näyttävät kivoilta, mutta käytännöllisyydestä en ole ihan varma. Ehkä tuo nappiaukaisu olisi toiminut pienemmän kanssa.
Ohje: Käpaikasta
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, luonnonvärinen harmaa, nyörissä vaaleanharmaata suomenlampaan villalankaa
Puikot: 5mm bambuiset




Ja sitten muutama kuva kesän sadosta, tai kypsyvästä sadosta paremminkin :)



Tässä ylpeydenaiheeni, VESIMELONI!


Kesäkurpitsaa vihreänä...


ja keltaisena. Molemmista ollaan jo syöty useampi kurpitsa :P.



Ja sitten nami papuja.

Kanalaamme on myös muuttanut muutama uusi tulokas :)


Tässä nämä nuorimmat tulokkaat.


Wanha Maija-rouva katselee nourison toimintaa mielummin yläorrelta x).


Nyt tämä äiti koppaa lapset autoon ja hyppää järveen... ihan kirjaimellisesti x).
Ihanaa loppuviikkoa!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Herkku!

Elämä vie vähän joka suuntaan eikä sitä oikeen tiedä mihin suuntaan sitä itse lähtisi mutta hengissä täällä kuitenkin ollaan ;). Ja oikeen hyvissä voimissakin vielä :).
Isoja muutoksia on tapahtumassa mutta niistä kertoilen sitten kun on jotain kerrottavaakin, vielä ei ole kuin ajatus.




Nyt kuitenkin pikainen postaus aivan älyttömän hyvästä piirakasta/kakusta jota olen tehnyt nyt kahdesti (ja näitä tulee tehdyksi varmasti kesän aikana vielä useasti) :P. Normaalisti olen hyvin epäileväinen edes maistamaan mitään missä ei ole suklaata/kaakaota, tätä kokeilin ekan kerran kun halusin yllättää miehen jollain ei suklaisella. Ohje on Ani Phyon.

pohja:
1 kupillinen mantelivoita
1/4 tl merisuolaa
½ kupillista pehmeitä taateleita

Aineet sekoitetaan tasaiseksi mössöksi. Painellaan irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
1rkl sitruunan kuorta
½ kupillista sitruunan mehua
1½ kupillista liotettuja casheweja
1/3 kupillista vettä
1/4 kupillista kookosöljyä
vaniljaa

Aineet sekoitetaan tehosekoittimessa sileäksi mönjäksi. Levitetään pohjalle ja laitetaan koko kakku pariksi tunniksi pakkaseen.

Ennen tarjoilua kakku otetaan jääkaappiin ja juuri ennen tarjoilua päälle laitetaan mansikoita ja jos haluaa tehdä kuten Ani Phyo niin kakku tarjoillaan mansikkasörtselillä johon tulee 1½kupillista mansikkaa ja 1/3 kupillista agave negtariinia = sekoitetaan tehosekoittimella niin että mansikat jäävät osittain paloiksi. Itse koen että kesämansikat ovat niiiiiin makoisia itsessäänkin että eivät tarvitse agave negtariinia tai muutakaan maketusta kumppanikseen.
Nam!


Tuossa lautaselle esillepanossa voisin vähän kyllä petrata, mutta hyvääse ainakin on vaikka kuva ei annakkaan oikeutta herkulle :).




Tänään kävin myös hiukan napsimassa puutarhan vihreitä herkkuja. Päivälliseksi kun oli vihreää salaattia papujen kanssa :).


Siellä niitä on; pinaattia, lehtikaalia, rucolaa, lehtisalaatteja ja liperiä. Mukaan piti vielä kerätä villivihanneksia, mutta keräsin noita itse kasvatettuja ihanaisia jo niin paljon että villivihanneksia ei mukaan enää mahtunutkaan, hups :P.


Ihania kesäpäiviä kaikille!!!


torstai 15. huhtikuuta 2010

Maa-artisokkaa

Sitä, siis maa-artisokkaa, nostelin alkuviikolla maasta kun lumi oli niiltä paikoin vihdoinkin kadonnut :).


Näistä syntyi Maa-artiskokkakeittoa

noin 1kg kuorittuja ja paloiteltuja maa-artisokkia
1 pienehkö palsternakka kuorittuna ja paloiteltuna
2 sipulia isoina siivuina
maun mukaan liperiä ja timjamia (itse otin näitä molempia kourallisen pakkasesta)
vettä niin paljon että vihannekset peittyvät
ruususuolaa ja cayannepippuria

2dl kermaa/kaurakermaa/soijakermaa tmv.
pinjansiemeniä

Paloitellut vihannekset kypsennetään pehmeiksi vedessä jossa joukossa mös yrtit ja mausteet. Soseutataan ja lisätään kerma. Keitto kiehautetaan nopeaan ja sitten vaan soppaa kauhotaan lautasille ja päälle pinjansiemeniä :).

Ja tässä todella huono kuva keitosta ;)



Seuraavalle päivälle jäin vielä noin 2dl keittoa ja sehän ei millään riitä 5 henkiselle perheelle niin päätin tehdä keiton lopusta kastikkeen:

n.2dl Maa-artisokkakeiton jämä
n.2dl vettä
2rkl soijakastiketta
n. 2dl herkkusieni siivuja
1 sipuli paloina
2 valkosipulinkynttä pienenä silppuna
n. 2cm piparjuurta hienona raasteena
timjamia
cayannepippuria
voita

Kuullotin ensin sipuleita ja sieniä pienessä määrässä voita. Lisäsin loput ainekset ja maustoin timjamilla ja cayannella, ja annoin porista jonkin aikaa.


Kastikkeen kumppanina tarjoilin höyrytettyjä lanttulohkoja ja hernepihvejä (pakkasta yritän saada tyhjäksi ja sitä se melkein kyllä jo onkin, mutta löytyi sieltä kuitenkin avattu pussillinen pakasteherneitä), joihin laitoin näitä aineksia;

n. 3dl pakasteherneitä
liperiä (melko paljon)
0,5dl kuumaa vettä
2 kpl (omien kanojen) munia ;)
1dl kaurahiutaleita
ruususuolaa
cayannepippuria

voita tai öljyä paistamiseen

Ensin kaadoin jäisten herneiden ja liperin lehtien päälle kuumaa vettä ja sekoitin tasaiseksi tehosekoittimessa. Sekoitin kulhossa hernemössön, munat, kaurahiutaleet ja mausteet. Annoin hetken turvota. Ja sitten vain paistoin pihvejä pannulla.

Kuva jälleen huono, väritkin aivan vääristyneet mutta uskokaa pois oli herkullista :P.
Jälkkäriksi leivoin mustikkapiirakkaa :).


Nyt kun lumi on muutenkin lähes poissa pihalta olen päässyt istuttamaan jo yhden punaherukankin :). Tomaattien kasvusuojaan laitoin kompostia ja kylvin sinne retiisejä, joskos ne ehtisivät valmistua ennen kuin tomaattien on aika päästä ulos. Kovasti syyhyttäisi tehdä jo kaikkea mahdollista tuolla pihalla mutta vielä täytyy odotella. Eilen tosin sain vihdoin ja viimein hyötykasviyhdistykseltä tilaamani siemenet (joilla osalla on jo melkoinen kiire päästä multiin).



torstai 1. huhtikuuta 2010

Lisää harakan varpaita

Mummikin täyttää vuosia viikonlopulla ja haluttiin lasten kanssa tehdä jotakin oman näköistä lahjaksi. Yhteistuumin saimme aikaiseksi tällaista:


Tilkkukukkanen syntyi 4vuotiaan prinsessan kätösissä (toki pientä apua kaipasi, mutta aikamoisen hyvin kyllä osasi ihan itsekkin). Pellavaiseen pussiin kirjoin nuorimmaisen keijukaisen käden ääriviivat ja toivon mukaan tuo MMX tarkoittaa 2010 ;).



Pussin toiselle puolelle kirjoin hurjimuksen piirroksen mukaisen auton kuvan. Siitä tulee oikein tulilieskat, HUI!



Pikku pussi on ulkopuolelta pellavaa ja sisäpuolelta kukkakuvioista puuvillaa.



Koska olen saanut myös äitini innostumaan teestä ja yrttijuomista niin mikäs sen sopivampaa pussukan täytettä kuin sekalainen lajitelma eri teelaatuja (tai no niin, melkein kaikki ovat yrttijuomia, mutta kuiteskin). Lisäksi mukaan loikkasi vielä eilen illalla väkertämäni Laventelilintu (kankaat lintuun valitsi keskimmäinen siis prinsessa). Idea lintuun löytyi kirjasta Ompelun iloa - Alice Butcher & Ginny Farquhar.


**************************************


Ja tänä aamuna pikapika väkerryksenä syntyi vielä siskoni pikkuisen 1vuotis lahjaan laventelin tuoksuiset satiinisiivet.



Ohje mini siipiin löytyy Sisusta Tildan tapaan nimisestä opuksesta ;). Nyöri on kierretty luomupuuvillalangasta ja kangas on satiinia, sisällä lampaanvillaa ja kuivia laventelinkukkia.
Minusta tästä tuli tosi suloinen vaikka itse sanonkin x).


Ja jälleen kaikki on ommeltu käsin :).


Uudelleen vielä Aurinkoista viikonloppua ja ensi kerralla sitten kuvia vihreistä mini ihmeistä ;)!


keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Ihan hirmuinen into ommella...

ja tietenkin kone on RIKKI! Siispä olen aikaani kuluttanut ompelemalla käsin. Huomaa kyllä että käsinompelua ei ole tullut harrastettua pahemmin muutamiin vuosiin, sellaisia harakanvarpaita syntyy... ainakin vielä ;). Innostus on kuitenkin niiiiin hirmuinen että eiköhän tuo käsinkin ompelu ala jossain vaiheessa näyttämään ihan siistiltäkin. Kirjontaakin aijon vihdoin opetella.
Muutenkin päällä on sellainen käsityö innostus että huh huh :).


Jahas ja sitten esittely kierros valmistuneisiin harakan varpaisiin ;).



Siskoni pikkaisin kohta 1 vuotias saa meiltä lahjaksi tällaisen lorupussin.




Pussi on huoliteltu saumurilla mutta muuten kaikki saumat yms. on ommeltu käsin. Kankaina puuvillakangas tilkut ja nyöreinä luistimennarut (käyttämättömät).



Pussin sisältä löytyy 20 lorukorttia joista osan tein jo yli vuosi sitten kun osallistuin eräällä foorumilla lorukorttivaihtoon, tein silloin itsellenikin varastoon muutamia ylimääräisiä.

Lämpimät pipo ja hanskat valmistuivat Sublimen merinolangasta.
Puikkoina 4mm ja 4,5mm bambuiset sukkapuikot ja pitkät puikot
Ohjetta ei ole kun tein nuo ulkomuistista.




Meillä on lapset sairastelleet nyt oikeen olan takaata :(. Ensin esikoinen toi eskarituliaisina vesirokon. Ja tietenkin tuohon sairastuivat lopulta tytötkin. Ensin keskimmäinen ja lopulta nuorimmainen. Seuraavaksi esikoinen toikin jo rs-viruksen ja tottahan tokin sekin levisi lopulta koko perheelle. Onneksi nyt alkaa kaikki olemaan jälleen terveinä.

Lämpimiä sukkia ei siis voi olla liikaa. Lähi siwasta löytyi Novitan uusimpia Nalle lankoja kielon sävyssä ja syreenin värissä. Ja niistä sitten oli "pakko" tehdä lapsille sukat. Ja niistä tulikin sitten oikein pitkät sukat :).

Ylä kuvassa komeilevat esikoisen kielo sukat ja ala kuvassa keskimmäisen syreen sukat.
Ohje sukkiin löytyy täältä.




Myös nenäliinatasku tuli kovaan tarpeeseen esikoiselle:



Idea tähän käsin ommeltuun nenäliinataskuun löytyi kirjasta Aranzi Aronzo SÖPÖÄ.
Tasku on ommeltu ohuesta puuvillakankaasta ja auto on tehty huovasta.



Ja esittelykierroksen päättää kuopuksen villapökät jotka nekin tulivat suureen tarpeeseen, nimittäin yö käyttöön. Kuten kuvasta näkyy tässä eletään vielä vesirokon valtakautta. Nyt näpyt ovat jo arpeentuneet :).



Tehty suomenlampaan hahtuvasta (niistä pienistä nyssyköistä mitä kaapeista sattui löytymään)
5mm bambu puikoilla ja rv:n 2 ohjeen mukaan, johon tosin olen jälleen lisännyt lahjeresorit ja vyötäröllä on kuminauha.


Pitihän mun ottaa kuvia taimistakin, niitä nimittäin on jo nyt melkoinen määrä ja lisää pitäisi pian kylvää, hmmm... pitää aloittaa etsimään sopivia kasvupaikkoja kämpästä (siis sellaisia jonne ei ylety 1,5vuotias joka paikan toohottaja ja jonne ei pääse 2 sekopää kissaa myöskään). Mutta ehkäpä kuvautan ne ensi kerraksi :).
Jospas tänään uskaltaisin aloittaa kinnasneulan käytön opettelun kun mieskin vuoli minulle puusta kinnasneulan. Se tuntuu kädessä paaaljon miellyttävämmältä kuin se metallinen jonka ostin aikaisemmin :).

Aurinkoista viikonloppua!


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Suklaapiirakka

Kuka arvaa mitä on kuvan purkissa? (vatsaus löytyy lopusta)



Teki mieli makeaa ja ajattelin tehdä Mia Lucian kehittelemän mokkapala reseptin mukaan herkkua (se kun on tosi hyvää, kokeneiltu on jo useasti), mutta sitten päätysinkin soveltamaan reseptiä.
Mies ei pidä kookosöljystä joten se tilalle raastoin raaka kaakaota ja kaurat tykkään ensin idättää/kuivattaa ja jauhaa ennen käyttöä ja tätä en ollut tehnyt valmiiksi niin piti keksiä tilalle muuta.


Lopulta piirakka syntyi näistä aineksista;

Pohja:
1dl luomu cashewpähkinöitä (yön yli liotettuina ja huuhdeltuina)
1dl luomu manteleita (yön yli liotettuina ja huuhdeltuina)
1dl luomu aurinkokuivattuja taateleita
1dl luomu aurinkokuivattuja aprikooseja
½ dl jauhettua raaka pistaasipähkinää (liotettu yön yli ja kuivattu)
½ dl raaka kaakaojauhetta

Tehosekottimessa sekoitetaan kaikki aineet tasaiseksi massaksi. Itse tehosekoitan ensin kuivatut hedelmät joihin lisään kokonaiset pähkinät ja lopuksi jauheet.
Levitä taikina piirakka vuokaan.


Täyte:
½ dl raaka kaakaojauhetta
½ dl vesihauteessa sulatettua kaakaovoita
2 liotettua luomu kuivattua taatelia
1tl (itse laitoin kukkurallisen lusikallisen) luomu vaniljajauhetta
2 rkl luomu kahvia
2rkl raaka agave nektaria

Nämäkin sekoitetaan tehosekoittimessa sekaisin ja sitten kaavitaan pohjan päälle.


Lopputulos voi näyttää tältä:



Tai sitten se voi näyttää paljon hienommalta :).

Ensi maistiaisten mukaan maku oli hyvä.


Niin ja mitä onkaan kuvan purkissa. Se on minun aarteeni x). Iso purkillinen luomu/reilun kaupan aurinkokuivattua vaniljajauhetta!
Vanilja tilattiin Living Tree Communitysta, ja hintaa tälle tuli huomattavasti vähemmän kuin jos olisin ostanut saman määrän täältä suomesta, nyt ei tarvitse enää pihtailla vaniljan kanssa :P.


Jotakin...

On taas päässyt vierähtämään piiiiiiiitkä aika edellisestä blokkauksesta. Täällä voidaan hyvin (mitä nyt tuossa helmikuussa sairastimme koko perhe noron, esikoinen jopa kahdesti :/, ja pari viikkoa sitten esikoisella oli myös vesirokko joka varmaan pian on noilla nuoremmillakin)... niin mutta muuten siis menee hyvin ;).
Käsitöitä on valmistunut myös tasaisen epätasaiseen mutta en ole niitä jaksanut/muistanut kaikkia kuvata, mutta tässä nyt hiukan päivitystä jostakin :).



Lippis ja pitsihuivi valmistuivat jo jouluna. Tein äitini kanssa sopimuksen että minä neulon hänelle tuon lippiksen (huivi oli ekstraa) niin hän ompelee meijän pikkaisimmalle muutaman sisävaipan (koska oma ompelukoneeni on pahasti huollon tarpeessa, ei se suostu enää ompelemaan). Tämän lippiksen ohje oli jossakin Moda lehdessä, mutta nyt ei ole numeroa ja vuotta enää muistissa. Huivi on neulottu Pumpulihuivin ohjeella :).

Lankana on Sublimen extra fine merino wool.






Ruokailu puolelta ollaan syöty paljon raakaruokaa/elävää ruokaa ja kuvassanäkyvä pitsa on tällä hetkellä oma lempparini. Se maistuu todella hyvälle :P.
Ohje tuohon raakapitsaan löytyy Taikametsä nimisestä blogista. Mia Lucian blogista löytyy muitakin todella herkullisia reseptejä ;).
Itse olen pitsapohjaan käyttänyt chian siemeniä (ohjeessa pellavansiemeniä).

***************************************

Ja vielä viimoitteeksi suuren suuri kiitos hyvin myöhästyneesti kaikista ihanista Yulelahjoista joita sain. Seuraavaksi pari kuvaa antajien itse tekemistä lahjoista



Suonalta sain nämä ihanat ja lämpöiset sukat <3.>




Ja katsokaas näitä: Liadan lahjoitti upean ovikyltin ja riipuksen, jotka ovat savesta valmistettu. Olen käynyt muutenkin kuolaamassa tuolla Liadan blogissa hänen kätten luomuksiaan.
Pehmoisen Daisy Tillingerin sain Arianilta :) .


Kiitos, kiitos, kiitos kaikesta ja kaikille!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...